|
Kokoomusopiskelijat: Yliopistolahjoitusten vähennysoikeus vakinaistettava! |
|
|
|
|
Kirjoittanut Administrator
|
|
18.01.2010 |
|
KANNANOTTO 18.1.2010
Kokoomusopiskelijat: Yliopistolahjoitusten vähennysoikeus vakinaistettava!
Kokoomusopiskelijat esittävät, että eduskunta vakinaistaisi luonnollisille henkilöille
väliaikaisesti myönnetyn oikeuden vähentää verotuksessa yliopistoille ja korkeakouluille
osoitetut rahalahjoitukset. Yliopistojen mahdollisuus kerätä monipuolista rahoitusta on
turvattava myös nyt käynnissä olevan varsinaisen alkupääomituskierroksen jälkeen.
Tuloverolain mukaan yhteisöt saavat vähentää tuloistaan vähintään 850 euron ja enintään
250 000 euron suuruisen rahalahjoituksen yliopistolle tai korkeakoululle. Vähennysoikeus
on myönnetty väliaikaisesti myös luonnollisille henkilöille ja kuolinpesille vuoden 2010
loppuun asti. Vähennysoikeudella on haluttu tukea yliopistojen käynnissä olevia
varainkeruuhankkeita. Hallitus on luvannut valtion osallistuvan yliopistojen
pääomittamiseen 2,5-kertaisesti niiden vuoden loppuun mennessä keräämien lahjoitusten
verran.
Yliopistot voivat käyttää valtion perusrahoituksen lisäksi pääomatuottojaan koulutuksen
ja tutkimuksen kehittämiseen. Kokoomusopiskelijat pitävät yliopistojen rahoituksen
vahvistamista tärkeänä kansallisena hankkeena, johon osallistumiselle ei pidä asettaa
takarajaa. Yliopistoille on turvattava oikeus tarjota yksityishenkilöille houkutteleva
mahdollisuus tukea suomalaista tiedettä, taidetta ja koulutusta. |