Yrittäjien eläkejärjestelmä tuottaa nykymuodossaan haasteita ja epäselvyyksiä monelle yrittäjälle. Kokoomusopiskelijat toivoo hallituksen tarttuvan asiaan vielä nykyisen hallituskauden aikana.
Perjantaina 5.12. julkaistu selvitys tuo tervetulleen suunnan ja keskustelun avauksen YEL-järjestelmän uudistamiselle. Selvityshenkilö Jukka Rantala esittää, että yrittäjien eläkemaksut perustuisivat jatkossa ensisijaisesti verotettuun ansiotuloon. Nykyisessä järjestelmässä eläkemaksut perustuvat laskennallisiin YEL-työtuloihin, mikä johtaa alivakuuttamiseen eläkemaksujen ollessa liian matalia keski- ja korkeatuloisille yrittäjille samalla, kun pienituloisille yrittäjille toteutuneisiin tuloihin nähden liian korkeat maksut aiheuttavat haasteita sekä tuntuvat epäoikeudenmukaisilta.
Maksujen perustuessa toteutuneisiin tuloihin laskennallisten työtulojen sijaan järjestelmä selkeytyy ja ottaa paremmin huomioon yrittäjän muuttuvat tulot alivakuuttamisen samalla vähentyessä. Kokoomusopiskelijat peräänkuuluttaa, että on aika tehdä eläkejärjestelmästä läpinäkyvä ja oikeudenmukainen myös yrittäjille. Yrittäjän on voitava luottaa siihen, että hän hyötyy järjestelmästä ja saa vastinetta maksamilleen eläkemaksuille oman eläkeiän koittaessa.
Nykyjärjestelmässä yrittäjien eläkkeitä ei rahastoida, vaan aktiivisten yrittäjien nykyisillä eläkemaksuilla katetaan eläkkeellä olevien yrittäjien eläkkeet. Valtio kustantaa yrittäjien eläkkeistä sen osan, jota nykyiset eläkemaksut eivät riitä kattamaan ja valtion osuus on kasvamassa ensi vuonna jo lähes 600 miljoonaan euroon. Suuri kysymysmerkki onkin nykyjärjestelmän kestävyys tulevaisuudessa: kuka maksaa yrittäjien eläkkeet tulevaisuudessa?
“Aiempien vuosien alivakuuttaminen ei ole yrittäjien vika, mutta järjestelmää on uudistettava, jotta tulevaisuudessa yrittäjien eläkkeiden maksaminen ei lankea enää veronmaksajien kontolle. Uudistus on tärkeä myös sukupolvien välisen tasa-arvon näkökulmasta, sillä ikäluokkien pienentyessä seuraaville sukupolville lankeava taakka on kohtuuton”, korostaa liittohallituksen jäsen Ohto Mäkinen.
Hallitus on ministeri Grahn-Laasosen johdolla ilmoittanut olevansa valmis uudistamaan YEL-järjestelmää vielä tällä hallituskaudella tavalla, joka lisää yrittäjyyttä ja edistää kasvua. Jos uudistaminen olisi helppoa, se olisi varmasti jo tehty, mutta työ sen eteen on aloitettava välittömästi – vaikka sitten pala kerrallaan. Hallituksen on aika tarttua toimeen uudistaakseen eläkejärjestelmän siten, että se on oikeudenmukainen niin yrittäjien kuin myös veronmaksajien näkökulmasta.
“Tarvitsemme lisää yrittäjiä, ja YEL ei saa muodostua esteeksi yrittäjyyden aloittamiselle. Eläkejärjestelmä tarvitsee kokonaisuudessaan rohkeaa uudistamista. Nykyinen hallituskokoonpano on paras lähtökohta yrittäjyyden edellytykset sekä julkisen talouden raamit huomioon ottavan uudistuksen toteuttamiseksi”, päättää puheenjohtaja Henriina Rantala.
Lisätietoja:
Henriina Rantala
Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja
+358 44 350 1507
[email protected]

