Syksyn tullessa uudet opiskelijat aloittavat korkeakoulutaipaleensa, mikä tarkoittaa suurta jäsenvirtaa varsinkin ylioppilaskunnille. Toisin kuin ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien kohdalla ylioppilaskuntaan kuuluminen on pakollista, jos haluaa suorittaa tutkinnon suomalaisessa yliopistossa. Kokoomusopiskelijat haluaa muistuttaa, että ylioppilaskuntien tulee keskittyä ydintehtäviinsä koko maailman pelastamisen sijaan. Koska ylioppilaskuntaan on välttämätöntä kuulua, rajalliset resurssit on käytettävä tarkoituksenmukaisesti sellaisiin asioihin, jotka aidosti palvelevat koko jäsenkuntaa.
“Ylioppilaskuntien tulee pysyä uomissaan ja panostaa siihen, mikä niiden perimmäinen tehtävä on: yliopistohallinnossa opiskelijan äänen kuuluville saattaminen ja opiskelijoiden paremman arjen edistäminen”, painottaa Kokoomusopiskelijoiden varapuheenjohtaja Emilia Junnila.
Koska pakkojäsenyys on yhä voimassa, ylioppilaskunnilla on suuri vastuu huolehtia siitä, että niiden resurssit kohdistuvat toimintaan, josta jokainen jäsenmaksua maksava voi hyötyä. Tarjolla olevien palveluiden ja etujen tulee olla sellaisia, että opiskelija kokee saavansa jäsenyydestä lisäarvoa.
Ylioppilaskuntien toiminta ja rahoitus on herättänyt viime vuosina keskustelua myös valtakunnan mediassa. Esimerkiksi Helsingin Sanomat on toistuvasti uutisoinut varsinkin Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan taloudellisesta ahdingosta, jossa ylioppilaskunnan jäsenten – tavallisten opiskelijoiden – kukkarosta halutaan kaivaa lisätukea rahoituksen turvaamiseksi. Kokoomusopiskelijat on huolissaan kehityskulusta, jossa vuodesta toiseen jäsenmaksua korotetaan huomattavasti aiempaan nähden.
“On väärin laittaa opiskelijat maksamaan lisähintaa siitä, että ylioppilaskunnan hankkeissa taloudelliset riskit ovat realisoituneet. Aivan ensimmäisenä pitäisi osata karsia toimintoja, jotka eivät ole organisaation toiminnan kannalta välttämättömiä. Jäsenistön kukkaro ei ole mikään rahasampo, josta voisi aina hakea turvaa, kun paha päivä iskee”, perustelee liittohallituksen jäsen Niilo Helander.
“Mikäli pakkojäsenyys jossain kohtaa poistuu, on ylioppilaskuntien mietittävä, maksettaisiinko toiminnasta myös silloin, jos jäsenyys olisi vapaaehtoista. Tällaisen pohdinnan äärelle pysähtyminen voisi auttaa ylioppilaskuntia priorisoimaan toimintojaan ja keskittymään jäsenten arjen helpottamiseen – ei maailmaa syleileviin poliittisiin kannanottoihin, joiden takana osa jäsenistä ei voi seistä”, kommentoi varapuheenjohtaja Junnila.