Demaribuffetissa tarjoiltiin täytekakkua, mutta kuka pääsee leipomaan?

Demaribuffetissa tarjoiltiin täytekakkua, mutta kuka pääsee leipomaan?

SDP:n puoluekokouksessa linjattiin puolueen puheenjohtaja ja pääministeri Sanna Marinin johdolla työpäivien lyhentämisestä tulevaisuudessa ilman, että palkkataso madaltuu. Askelmerkkien luomiseksi mukaan toivotettiin tervetulleeksi palkansaajajärjestöt, mutta työnantajapuolelle ei kutsua demareiden buffetpöytään kuulunut.

Kun aikanaan siirryimme viiden päivän työviikkoihin ja kahdeksan tunnin työpäiviin, muutosta vauhdittivat teollistuminen ja teknologian kehittyminen. On selvää, että työajan lyhentäminen vaatisi tälläkin kertaa tuottavuuden nousua, mutta viimeisen 15 vuoden aikana olemme Suomessa polkeneet kehityksen osalta paikallamme. Samaan aikaan koronakriisi on aiheuttanut rajua työttömyyttä ja iskenyt lujasti niin Suomen kuin koko maailman talouteen. Tarve rakenteellisille uudistuksille ja työllisyyttä lisääville toimille on huutavampi kuin koskaan aiemmin, mutta SDP:n johdolla päätöksiä venytetään jatkuvasti hamaan tulevaisuuteen. Meillä ei yksinkertaisesti ole enää varaa askelmerkkeihin, tiekarttoihin tai näkymiin, vaan päätöksiä, kipeitäkin sellaisia, on tehtävä viimeistään syksyllä.

Marinin johdolla lehtiotsikoihin ja jokaisen politiikkanörtin huulille päätynyt väläytys työajan lyhennyksestä on kuitenkin visio, joka on raikas tuulahdus keskellä pikkunäppärää maskisuosituksista ja koronaohjeistuksista tappelua. Sellaisenaan visio ei ole toteuttamiskelpoinen ja on saanut osakseen runsaasti aiheellista kritiikkiä. Se on kuitenkin tulevaisuusajattelua, joka on herättänyt henkiin keskustelun siitä, minkälainen on tulevaisuuden työelämä näin suuren kriisin jälkeen. Me emme enää työskentele agraariajan rytmillä ja koronarajoitukset ovat pakottaneet yhteiskuntamme sopeutumaan nopealla tahdilla uudenlaisiin tapoihin tehdä työtä. Merkityksellisyyden kaipuu muuttaa työelämää ja oman vapaa-aikamme rajallisuus saa punnitsemaan hyvän ja mielekkään elämän toteutumista. Uudet käytännöt pirstaleisessa työelämässä leviävät ja kehittyvät vauhdikkaammin kuin koskaan aikaisemmin. Työyhteisöissä polttopiste siirtyy hierarkisesta kulmahuonejohtamisesta itsenäisempään työnjohtamiseen. Työaikaa ei esimerkiksi asiantuntijatyössä mitata minuuteissa ja yhä useammassa paikassa olemme siirtyneet seinäkellon kyttäämisestä tuloksellisuuden kannustamiseen.

Mitä jos me saisimme itse valita juuri meille sopivimpia tapoja tehdä työtä? Mitä jos työntekijä itse saisi määrittää, milloin on tuottavimmillaan? Mitä jos AY-kabinettien sijaan me voisimme itse sopia ehdoistamme joustavasti työpaikoilla? Markkinavetoisessa ajattelussa tämä ei ole kaukainen haave, sillä siellä työn laatu ja lopputulos merkitsevät enemmän kuin kellokortin minuutintarkka leimaaminen tai aivosumuisena konttorilla työpäivän päättymisen odottaminen työehtosopimukseen pilkulleen kirjatun mukaisesti.

Näin toimisi Suomi, jota Kokoomusopiskelijat tavoittelevat.

Niina Hämäläinen
Kokoomusopiskelijoiden varapuheenjohtaja
niina.hamalainen@kokoomusopiskelijat.fi