Alkoholin etämyynti sallittava heti!

Alkoholin etämyynti sallittava heti!

Suomi siirtyy jälleen poikkeusoloihin maaliskuussa ja ravintolat suljetetaan viime kevään tapaan yhtenä toimenpiteenä. Vain ruoan ulosmyynti sallitaan, mikä voi tarkoittaa monille ravintoloille myynnin romahtamista entisestään. Eduskunnassa äänestettiin kokoomuksen aloitteesta alkoholin ulos- ja etämyynnin tilapäisestä sallimisesta toukokuussa 2020. Aloitteen tavoitteena oli tukea korona-ajasta kärsiviä ravintoloita ja niiden kautta kotimaisia panimoja. Hallitus tyrmäsi tuolloin esityksen. Kokoomusopiskelijoiden mielestä muiden kuin väkevien alkoholijuomien ulos- ja etämyynti pitäisi sallia sekä ravintoloille että panimoille.  

“Hallituspuolueiden edustajat perustelivat kokoomuksen aloitteen vastustamista sillä, että hallituksen oma esitys on tulossa pian. Jo tuolloin perustelut ontuivat, mutta nyt tilanne on vielä kummallisempi, sillä yhdeksän kuukautta myöhemmin asia ei ole edistynyt mitenkään. Ravintolat ja panimot joutuvat näillä näkymin odottelemaan auttajaansa seuraavan hallituksen aikaan asti. Turmiolan Tommi ei pääse irti trappistioluilla ja laatuviineillä. Nyt täytyy sallia ulos- ja etämyynti”, vaatii varapuheenjohtaja Eero Heikkilä

“Uusien rajoitusten myötä tulee lainsäädännön kautta ponnekkaasti tukea ravintoloiden sekä kotimaisten panimoiden elinkeinomahdollisuuksia. Tiukat rajoitukset huutavat vastapainoksi oikeuksia esimerkiksi myydä kuluttajille ravintolan yksinoikeudella maahantuomia, korkealuokkaisia viinejä, joita ei tulevan sulun aikana saisi muuten mistään. Samaan aikaan kotimaiset pienpanimot ovat ahdingossa ravintolamyynnin viime keväästä jatkuneen supistumisen seurauksena. Esittämämme laajennus suoramyyntioikeuteen toisi panimoille mahdollisuuden myydä etenkin yli 5,5 % tilavuusprosentin tuotteitaan vaikkapa verkkokaupan kautta. Se olisi omiaan tukemaan pienpanimoita näiden haastavien rajoitusten – ja vielä epävarman kesäkauden – yli”, summaa liittohallituksen jäsen Henri Kontkin.

Lisätietoja: 

Eero Heikkilä
varapuheenjohtaja
eero.heikkila@kokoomusopiskelijat.fi

Henri Kontkin
liittohallituksen jäsen
henri.kontkin@kokoomusopiskelijat.fi