Geenimuunneltu ruoka vapaaksi Euroopassa

Kokoomusopiskelijat kannattavat geenimuunnellun ruoan vapauttamista EU-alueella. Taantumukselliset voimat ovat onnistuneet pitämään ruoan geenimuuntelun tiukasti kiellettynä EU:ssa tähän asti, mutta nyt on vihdoin aika kuulla tutkijoita: me olemme jäljessä muuta maailmaa.

Ilmastonmuutoksen seurauksena maapallon keskilämpötila nousee hurjaa vauhtia kaikkialla maailmassa. Ilmastolle herkkien ekosysteemien ja eri lämpövyöhykkeille sopeutuneiden kasvien selviytyminen on muutoksen vuoksi uhattuna, kun vuodenkierrot muuttuvat ja erilaiset kasvitaudit ja -tuholaiset yleistyvät. Geenimuuntelulla olisi mahdollista tuottaa sellaisia viljelylajikkeita, jotka tuottavat enemmän satoa pienemmältä maa-alalta, kestävät tuholaisia ja tauteja ja vähentävät näin ollen sekä ympäristölle haitallisten lannoitteiden että tuholaistorjunta-aineiden käyttöä. 

“On hämmentävää, miksi geenimuunneltua ruokaa halutaan vastustaa vielä 2020-luvulla. Lähes kaikki syömämme ruoka perustuu jalostettuihin kasvi- ja eläinlajikkeisiin. Geenimuuntelu geenisaksilla, joilla ei lisätä uusia DNA:n osia, vaan säädellään kasvin olemassaolevaa perimää, ei erotu perinteisestä kasvinjalostuksesta muuten kuin ajansäästöllä ja tarkkuudella. Geenimuunneltuun ruokaan liittyvät terveyshuolet tuntuvat erityisen epäjohdonmukaisilta, kun ajatellaan, kuinka paljon ihmisille on tarjolla pitkälle prosessoitua ruokaa erilaisine laboratoriossa säädettyine lisäaineineen”, kommentoi liittohallituksen jäsen Annu Jaakkola.

Uusilla geeniteknologioilla on lukuisia positiivisia vaikutuksia. Ensinnäkin ne vähentävät haitallisten torjunta-aineiden ja lannoitteiden käyttöä. Geenimuuntelu on juuri sellaista teknologiaa, jolla voidaan ratkoa ilmastonmuutoksen väistämättä aiheuttamia vakavia haasteita. Näin ollen se toimii myös ilmastonmuutokseen sopeutumisen välineenä. EU on tässä reilusti muuta maailmaa jäljessä, esimerkiksi Yhdysvalloissa on ensimmäisiä geenieditoituja kasvilajikkeita jo hyväksytty markkinoille. Euroopan maatalous- ja elintarvikejärjestelmän kestävyyden kannalta niiden hyväksyminen myös EU:ssa on tärkeää.

“EU on ilmasto- ja tiedeasioissa profiloitunut edistyksellisenä sääntelijänä, mutta geeniteknologian pelko on osoitus täysin epärationaalisesta jälkeenjääneisyydestä. Siitä on vihdoin päästävä irti. Manuaalisella kasvinjalostuksella on onnistuttu pelastamaan satoja miljoonia ihmishenkiä, eli potentiaalia geenimuuntelulla on runsaasti. Uudet geeniteknologiat pitää nähdä tärkeänä osana ilmastonmuutokseen sopeutumisessa, sillä ne mahdollistavat ilmastokestävien kasvilajien kehittämisen”, linjaa Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Henriina Rantala.

 

Lisätietoja:

Henriina Rantala, Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja

[email protected]

044 3501 507



Edellinen artikkeli
Korkeakoulujen rahoitusmalli nykyaikaan!
Seuraava artikkeli
Kunnioituksen kunnianpalautus – Kokoomusopiskelijat vetoaa rakentavan keskustelun puolesta