Kokoomusopiskelijat kannattaa Elina Lepomäkeä Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi

Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunta on päättänyt asettua tukemaan Elina Lepomäkeä Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi. Elina Lepomäki on Kokoomuksen kolmannen kauden kansanedustaja, diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri.

”Elina Lepomäellä on sydän paikallaan ja luvut hallussa. Hän on onnistunut yhdistämään valtavan talouden asiantuntemuksen ja politiikan sisältöjen osaamisen sivistyksen ja ihmislähtöisen politiikan kanssa. Elina on ollut jatkuvasti askeleen edellä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja hänellä on selkeä näkemys siitä, mihin suuntaan Suomea pitäisi kehittää.” toteaa Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Jeremias Nurmela.

”Erityisesti oppositiokaudella Kokoomus tarvitsee vahvoja visionäärejä, jotka uskaltavat tuoda rakentavasti esiin tuoreita avauksia erityisesti talouden, työllisyyden, ilmaston ja ihmisoikeuksien osalta. Kokoomusopiskelijoissa on vahva luotto Elinaan ja siihen, että juuri hänen kaltaiselleen osaajalle on kysyntää puoluejohdossa.” Päättää Nurmela

Puoluekokokouksessa jokainen valtuutettu muodostaa kantansa itsenäisesti, mutta Kokoomusopiskelijoiden liittohallitus suosittelee äänestämään Elina Lepomäkeä.

Lisätietoa:

Jeremias Nurmela, puheenjohtaja

0442907595

jeremias.nurmela@kokoomusopiskelijat.fi