Vanha suomalainen sananlasku kuuluu: “Minkä taakseen jättää sen edestään löytää”. Tällä hetkellä suomalainen yhteiskunta maksaa kovaa laskua tekemättä jätetyistä työmarkkinauudistuksista. Sinisilmäinen Suomi on vuosikymmenestä toiseen alistunut ammattiyhdistysliikkeen häikäilemättömään oman edun tavoitteluun. Suomen työlainsäädäntö on jäänyt jumiin viime vuosisataan ja tulokset ovat sen mukaisia.
Suomen talous matelee jo toista vuosikymmentä ja kuluvan kevään lakot upottavat sen yhä syvemmälle. Lakot karkottavat Suomesta investointeja, vientiteollisuus on jumissa ja taloudelliset vahingot ovat mittavia. Viennistä elävälle maalle onkin myrkkyä erityisesti satamien seisottaminen. Herkästi pilaantuvat elintarvikkeet mätänevät paikallaan seisoviin kontteihin ja teollisuuden raaka-aineet seisovat. Satamien laivaliikenne on pysähtynyt, mikä johtaa laivareittien muutoksiin ja rahdin ohjaamiseen toisiin satamiin synnyttäen moninkertaiset kustannukset ja hiilijalanjäljen.
“Vientivetoinen palkkamalli on konkreettinen askel Suomen talouden korjaamiseksi. Pienenä ja vientiriippuvaisena taloutena vientiteollisuuden kilpailukyvyn edistäminen on Suomelle välttämätöntä, jotta pysymme alati kansainvälistyvässä kilpailussa mukana. Lakoista kärsijänä eivät ole vain valtio tai työnantajat, vaan myös työntekijät itse”, linjaa Kokoomusopiskelijoiden liittohallituksen jäsen Mikko Nieminen.
Hallituksen kaavailemat työmarkkinauudistukset – toimet lakkojen pelisäännöiksi, sekä vientiteollisuuden vahvistamiseksi – ovat kriittisiä Suomen talouden ja tulevaisuudennäkymien turvaamisen kannalta. Kysymys markkinataloudesta ei ole kysymys ideologiasta – se on kysymys realiteeteista. Me elämme maailmassa, jossa monimutkaiset kansainväliset arvoketjut muodostuvat markkinatalouden ehdoilla. Tässä maailmassa voimme valita vain markkinatalouden ja menestyksen sekä eristäytyneisyyden ja kurjuuden välillä. Hallitus puhuu vaihtoehdoista ensimmäisen puolesta ja pyrkii Suomen uudistamiseen välttämättömillä toimilla, jotka olisi pitänyt tehdä vuosikymmeniä sitten
“Ay-liikkeen linja vastustaa räikeästi periaatteita pääoman ja työvoiman liikkuvuudesta. Euroopan yhteismarkkinoilla tälle ei ole varaa. Tarvitaan reippaita työmarkkinauudistuksia, jotka tuovat Suomen kansainvälisen kilpailun tasolle! Tarvitaan rohkeita ja verrokkimaissa toimiviksi todettuja uudistuksia, jotta hyvinvointivaltion palvelut pystytään turvaamaan tulevillekin sukupolville”, toteaa Kokoomusopiskelijoiden liittohallituksen jäsen Onni Nyman.
Uudistukset vaativat yhteistyötä ja sitoutumista hallitusohjelmassa kirjattuihin tavoitteisiin, eivät kieltäytymistä neuvottelupöydistä. Petteri Orpon hallitus haluaa palauttaa Suomen menestyväksi ja taloudellisesti kestäväksi yhteiskunnaksi pois sinisilmäisyyden tieltä. Kuten nykyinen työministeri Satonen aikanaan totesi: “Mitä vahvempi AKT, sen heikompi BKT”.
Lisätietoja:
Henriina Rantala, Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja
044 3501 507