Oikeusturvaa hinnalla millä hyvänsä?

Suomalaiset vahinkovakuutusyhtiöt ottivat kesällä 1968 käyttöön uuden vakuutusmuodon, oikeusturvavakuutuksen. Uuden vakuutustyypin taustalla vaikutti pyrkimys pienentää maksuttomista oikeudenkäynneistä valtiolle aiheutuvaa taloudellista taakkaa. Vakuutusyhtiöt liittivät uuden vakuutustuotteen heti osaksi vakuutuspakettejaan, jolloin merkittävä osa kansalaisista saatiin nopeasti uuden vakuutuksen piiriin. Nykyisin yksityishenkilö saa oikeusturvavakuutuksen pientä korvausta vastaan lähes jokaisen markkinoilla olevan kotivakuutuspaketin ”kylkiäisenä”. Oikeusturvavakuutuksen lyhyt taival Suomen vakuutusmarkkinoilla on ollut valtion näkökulmasta varsin menestyksekäs. Kustannusten uudelleenallokoinnissa onnistuttiin. Sittemmin vakuutus vielä säädettiin maksuttomaan oikeudenkäyntiin nähden ensisijaiseksi oikeudenkäyntikulujen korvausjärjestelmäksi.

Kuluvan vuoden kesäkuun alussa julkistetussa pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelmassa yhdeksi kunnianhimoiseksi tavoitteeksi on otettu toimivat oikeusprosessit ja oikeusturva. Hallitusohjelmaan on kirjattu seuraavia keinoja paremman oikeusturvan saavuttamiseksi: ”Selvitetään oikeusavun tulorajojen nostamista, keskituloisten oikeusapua ja oikeusturvavakuutusten sääntelyä.” Oikeusturvavakuutusta koskevan kirjauksen takana on paljon puhuttaneet korvausmäärät, joita ei julkisessa keskustelussa ole pidetty riittävän korkeina. Enimmäiskorvausmäärien riittämättömyyttä ovat pitäneet yllä esimerkiksi Lakimiesliitto ja edellisen hallituksen oikeusministeri Antti Häkkänen. Kaijus Ervastin vuonna 2015 julkaisemassa tutkimuksessa osoitettiin toteutuneiden oikeudenkäyntikulujen olevan riita-asioissa keskimäärin 7000-8000 euroa (käräjäoikeudessa käsitellyt asiat, joista ei valitettu hovioikeuteen). Monimutkaisessa talokauppariidassa oikeudenkäyntikuluja saattaa kuitenkin kertyä jopa 80000 euroa.

Keskitytään vielä hallitusohjelman kirjaukseen, jossa ehdotetaan oikeusturvavakuutusta koskevan sääntelyn selvittämistä eli vakuutuksen sisällön määrittämistä lainsäädännön keinoin. Ehdotus on poikkeuksellisen radikaali, sillä Suomessa ei lailla säännellä vapaaehtoisten vakuutusten sisältöä.  Vakuutussopimuslaki sääntelee vakuutuksenottajan ja vakuutuksenantajan välisiä sopimussuhteeseen liittyviä velvollisuuksia, kuten molemminpuolista tiedonantovelvollisuutta. Vakuutustuotteiden, kuten muidenkin vastaavien tuotteiden sisältö kuuluu yksityisten tahojen välisen sopimusvapauden piiriin. Vakuutuksen tyyppisissä massasopimuksissa se tarkoittaa käytännössä sitä, että kuluttaja voi vapaasti vertailla eri vakuutuksenantajien tarjoamia tuotteita ja valita niistä itselleen sopivimman. 

Vakuutuksen ehdot määrittävät sen, millaisia vahinkotapahtumia vakuutus korvaa. Varsinkin oikeusturvavakuutuksessa rajoitusehdot määrittävät erittäin kattavasti myös ne vahinkotyypit, joita vakuutus ei korvaa. Oikeusturvavakuutuksen sisällön sääntely lailla merkitsisi siirtymistä vapaaehtoisesta vakuutuksesta pakolliseksi vakuutukseksi esimerkiksi liikennevakuutuksen ja pakollisen tapaturmavakuutuksen rinnalle. Liikennevakuutuksessa vakuuttamisvelvollisuus seuraa ajoneuvon omistamisesta ja työnantajan tapaturmavakuutuksessa työnantaja-asemasta. Oikeusturvavakuutuksessa vakuuttamisvelvollisuuden perusta olisi vähintäänkin epämääräinen ja korvausmääriä koskeva sääntely ennennäkemätön tunkeutuminen yksityisten välisen sopimusvapauden alueelle.

Jos oikeusturvavakuutusta ja sen enimmäiskorvausmäärää koskevaa sääntelyä ei ole mahdollista toteuttaa puuttumatta vakuutustoiminnan lainalaisuuksiin ja sopimusvapauden ydinsisältöön, voiko vakuutuksella taata keskituloisille riittävän oikeusturvan? Mielestäni korvausmäärä näyttäisi olevan oikeansuuntainen, ottaen huomioon viimeaikaisen kehityksen. Esimerkiksi oma vakuutusyhtiöni nosti viime vakuutuskauteen verrattuna oikeusturvavakuutukseni enimmäiskorvausmäärää (kärjistetysti) noin 5000 eurolla sen ollessa nyt noin 14000 euroa. Julkinen keskustelu ja paine oikeusturvavakuutuksen ympärillä näyttäisi vaikuttaneen enimmäiskorvausmäärään positiivisella tavalla. Toisaalta, jatkaen oman vakuutukseni esimerkin avulla, korvausmäärän kasvun myötä myös samaisen vakuutustuotteen vakuutusmaksua on nostettu yli kolminkertaiseksi aiempaan verrattuna.

Tämä korvausmenojen ja vakuutusmaksun vaikutussuhde on puhdasta vakuutusmatematiikkaa. Jotta kasvavat korvausmenot saadaan katettua ja hieman voittoakin jää viivan alle, täytyy vakuutuspoolilta kerätä enemmän maksuja. Vakuutusmaksun optimaalisen tason määrittämisen haastavuus on myös syy sille, ettei vapaaehtoisen oikeusturvavakuutuksen enimmäiskorvausmäärä ole merkittävästi korkeampi tai jopa rajaton. Vakuutusmaksun jatkuva nousu johtaisi adverse selection -ilmiönä tunnetun mekanismin myötä vähäriskisten vakuutettujen poistumiseen vakuutuspoolista. Vakuutuspooliin jäisivät tällöin ne riskialttiimmat vakuutetut, joiden kannattaa suuremman riskin vuoksi maksaa korkeampikin vakuutusmaksu. Näin vakuutustuote kävisi lopulta haitallisen valikoitumisen myötä liiketoiminnallisesti kannattamattomaksi. 

Toisaalta oikeusturvavakuutuksen erityispiirteenä on suora vaikutus oikeudenkäyntikuluihin. Merkittävästi oikeudenkäyntikulujen keskiarvoa suuremmat oikeusturvavakuutuksen korvausmäärät aiheuttaisivat paineita oikeudenkäyntien pitkittymiselle ja oikeudellisen asiantuntija-avun hinnan nousulle, sillä vakuutuksen korvausmäärä pyrittäisiin hyödyntämään kokonaisuudessaan. Toki viimeksi mainitut uhkakuvat voisivat olla estettävissä ehtoteknisesti vakuutusehtojen avulla. Tässäkin tapauksessa vakuutuksen hallinnolliset kulut silti nousisivat, joka puolestaan entisestään nostaisi jo kohonnutta vakuutusmaksua. Mikäli ongelma olisi helppo ratkaista, se olisi jo vakuutusyhtiöiden toimesta tehty.

Kaikkia maailman ongelmia ei ratkaista sääntelyn keinoin. Oikeusturvavakuutuksen sääntelytarvetta ja -keinoja koskeva selvitys tulisi jättää ministeriön pöytälaatikkoon. Oikeusturvavakuutuksen korvausmäärät olisivat korkeampia, jos kuluttajat pitäisivät vakuutustapahtumaa sellaisena riskinä, jota vastaan suojautumisesta kannattaa maksaa. Kysymys siis kuuluu, miksi näin ei ole? Lähtökohtaisesti ihmiset eivät ajattele päätyvänsä oikeusriidan osapuoliksi, saati sitten miellä riidasta aiheutuvia kuluja vakuutettavana riskinä. Helpommin ymmärrettävä tyyppitilanne vakuutettavasta riskistä on esimerkiksi pesukoneen putken rikkoutumisesta aiheutuva vesivahinko. Eräs oikeusturvavakuutusten parissa työskentelevä juristi totesi osuvasti, että oikeusturvavakuutuksesta kiinnostuneella kuluttajalla on aina käräjöinti mielessä eli vakuutustapahtuma on jo päässyt sattumaan. Kuka ties korvausmäärien tason riittävyyden takaisi vain tietyin väliajoin asian ympärillä käytävä julkinen keskustelu.

Juuso Mankonen
Kirjoittaja on Kokoomusopiskelijoiden vt. puheenjohtaja, joka parhaillaan viimeistelee pro gradu -tutkielmaansa vakuutusoikeuden alalta.

Teksti on julkaistu aiemmin Kokoomusopiskelijoiden Näkökulmia Talouteen -pamfletissa, jonka voit lukea täältä.