Perinteisyys ei oikeuta ylioppilaskuntien pakkojäsenyyttä

Perinteisyys ei oikeuta ylioppilaskuntien pakkojäsenyyttä

Kaikki korkeakouluopiskelijat eivät ole nyky-Suomessa tasa-arvoisia. Yliopisto-opiskelijan on kuuluttava ylioppilaskuntaan halusi tai ei, kun taas ammattikorkeakouluopiskelija taas saa valita haluaako hän kuulua opiskelijakuntaan. Kokoomusopiskelijat katsoo, että yhdistymisvapaus on yksi perustuslain takaamista perusoikeuksista, jota pakkojäsenyys rikkoo.

Tänään 1.3. julkaistiin Opetus ja kulttuuriministeriön selvitys yliopistoautonomiasta. Autonomiaselvitystyöryhmän erityisenä tehtävänä oli myös selvittää nykyisen ylioppilaskunnan pakkojäsenyyden hyväksyttävyyttä. 

Ainut ero ylioppilaskuntien ja opiskelijakuntien välillä oli ennen vuodenvaihdetta se, että ylioppilaskunnat keräsivät yliopisto-opiskelijoiden terveydenhoitomaksua YTHS:lle. Tämä terveydenhoitomaksu katsottiin aiemmin riittävä peruste pakkojäsenyydelle, sillä perusoikeuden rajoituksella oli hyväksyttävä peruste terveydenhuoltojärjestelmän turvaamisessa. 

“Terveydenhoitomaksun kerääminen ei missään vaiheessa ole ollut kovin vakuuttava syy pakkojäsenyydelle, mutta maksun keräämisen siirryttyä Kelan tehtäväksi ei pakkojäsenyydelle jäänyt edes muodollisesti hyväksyttävää oikeudellista perustetta.” toteaa Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Jeremias Nurmela.

Opetus- ja kulttuuriministeriön selvitys tukee pakkojäsenyyden jatkamista, vaikka ylioppilaskunnilla ei ole enää maksunkeräystehtävää. Selvityksessä katsotaan, että pakkojäsenyys on sinänsä hyväksyttävää, sillä ylioppilaskunta on perinteikäs osa yliopiston itsehallintoa. Kokoomusopiskelijoiden mielestä selvitys tarjoaa kuitenkin hyvin vähän kestäviä syitä pakkojäsenyyden hyväksyttävyyden vuoksi. 

“Perusoikeuksia voidaan rajoittaa vain hyväksyttävistä syistä. Selvitys ei antanut perinteikkään yliopistoautonomian lisäksi syitä jatkaa tätä perusoikeuksien loukkausta. Pakkojäsenyys ylioppilaskuntaan on jo selvityksenkin mukaisesti siis lähinnä historiallinen jäänne” päättää Nurmela.

Lisätietoja:

Jeremias Nurmela, puheenjohtaja
0442907595
jeremias.nurmela@kokoomusopiskelijat.fi