Pidetään huolta heikoista, mutta turvataan huolenpitäjien elämä

Ennen oli kaikki paremmin ja kunnollista.

Menit kouluun, opiskelit, valmistuit ja menit töihin. Ahersit töissä, jotta sait ylennyksen ja palkankorotuksen. Ehkä vaihdoit työpaikkaa, jos tarjoutui tilaisuus. 40 vuoden työuran jälkeen odotti siirtyminen eläkkeelle. 2010-luvulla tällainen kunnioitettava työura on enää yksi, harvoille tarjoutuva mahdollisuus, muiden joukossa.

On jo kulunut fraasi sanoa, että työ on muuttunut tai pirstaloitunut. Moni sen jo tietää, mutta harva ottaa aidosti onkeensa: tarvitaan suuria mullistuksia yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla, jotta haasteisiin voidaan vastata. Yhteiskuntamme on viritetty pitämään huolta ihmisistä, jotka edustavat vanhaa työmarkkinamaailmaa. Tämä on hyvä asia, sillä heidänkin hyvästä elämästä pitää pitää huolta, mutta suuria muutoksia on
tehtävä, ettei muutos aja ylitsemme. Ajovalot nimittäin näkyvät jo.

Mikroyritystäkin pienempi yrittämisen muoto, kevytyrittäminen, on uusi tapa tehdä töitä. Meidän yhteiskuntajärjestelmämme ei kevytyrittäjiä kovin hyvin tunnista tai palvele: turva työttömyyden, sairauden tai perheen suhteen on kuin neliöpalikka, jota yritetään työntää ympyränmuotoisesta reiästä, jota suomalaiseksi hyvinvointivaltioksi kutsutaan. Opiskelijat ovat joko opiskelijoita tai eivät, ainakin suomalaisen yhteiskunnan silmissä.

Tosiasiassahan asia ei mene niin: tutkinnot saattavat jäädä kesken, jos osaaminen riittää jo töihin. Tai jos osaaminen ei töissä riitä, sitä työn ohella hankitaan. Osa-aikatyöt ovat jo yleisiä. Samoin useat työnantajat, jopa eri aloilla. Kahvilatyöntekijä voi tehdä vuoroja K-Marketin kassalla ja iltaisin vielä blokata pöytiä ravintoloissa. Varhaiskasvatuksen ammattilaiset tekevät töitä monessa päiväkodissa, lähihoitajat työskentelevät vanhustenhuollosta kouluavustajaksi ja varastotyöntekijät ajavat rekkaa viikonloppuisin. Ahkerat ihmiset tekevät ahkerasti töitä, mutta kuka pitää huolta, jos tulee sairastapaus? Kukaan ei myöskään jaksa painaa ikuisesti, mitenkäs lomat? Tai perhe, kuinka yhteensovitat tähän parisuhteen, puhumattakaan lapsista?

Ylläolevat esimerkit on raapustettu ne kohtaamiset mielessä, joita minulle on lyhyen elämäni aikana suotu. Tuskin siis muuta kuin jäävuoren huippu. Jokaisen elämänsä alussa olevan lapsen ja elämän loppuvaiheessa oleva seniorin, sairaan tai muuten heikompiosaisen ihmisen hyvinvointi on turvattava. Täytyy varmistaa, että jokainen heistä saa ihmisarvoisen kohtelun ja jokainen heistä voi tavoitella unelmiaan, tehdä merkityksellisiä asioita elämänsä aikana.

Työ on perusta hyvinvointivaltion selviämiselle. Ahkerat, itsestään ja varsinkin läheisistään huolta pitävät ihmiset ovat tämän maan perusta. Työllä ja yrittäjyydellä, niiden ihmisten jokapäiväisellä panoksella, jotka kakkua kasvattavat, turvataan apua tarvitsevien hyvä elämä. Siksi on ensiarvoisen tärkeää pitää huolta, että työikäiset ja työkykyiset aikuiset voivat elää täyttä elämää. Jotta heillä on jaksamista ja tahtoa, intoa ja motivaatiota kantaa harteillaan yhteiskunnan paino. Siksi tarvitsemme muutoksia yhteiskunnassa: ihmisten erilaiset elämät ja työurat tulee sovittaa suomalaisen hyvinvointivaltiojärjestelmän aihioon. Siksi meidän on rohkeasti uskallettava tuoda suomalainen yhteiskunta Eppujen laulujen aikakaudelta vastaamaan 2010-luvun haasteita.

Koulutuspolkua on ajateltava aivan uudella tavalla. Sosiaaliturvaa on muutettava joustavaksi, enkä puhu pelkästään työttömyysturvasta, vaan lapsiperheistä, opiskelijoista ja lomaa tarvitsevista ahkerista suomalaisista. Sosiaali- ja terveyspalvelut, työehtosopimusten joustavuus ja reiluus, nuorten syrjäytyminen ja näköalattomuus. Kaikki yhteiskunnan osa-alueita, jotka eivät palvele tätä vuosikymmentä, puhumattakaan seuraavista.

Visio on kirkas, visio on selvä. Yhteiskunnan pitää muuttua vastaamaan uusia haasteita. Hallituksella ei tämä suunta ole nähtävillä. Kävi toisin. Keväällä hallituksen muodosti kopla, joka edustaa vanhaa maailmaa. Meistä harva oli silloin edes syntynyt, kun viimeksi on Suomen hallitus viettänyt hallitusohjelman valmistumisen jälkeen illanvieton Espoon Korpilammella. Paikassa itsessään ei ole mitään vikaa, mutta se osuvasti kuvastaa koko Suomen nykyisen johdon mielenmaailmaa: on arvovalinta ihannoida ”vanhoja hyviä aikoja” ja eritoten mainostaa, että nyt palaamme paikkaan, joka oli merkittävä viimeksi siihen aikaan, kun Kekkonen oli vallassa.

Kaikki merkittävät uudistukset loistavat hallitusohjelmasta, tulevan 4 vuoden käsikirjasta, poissaolollaan. Hallitusohjelmassa ei panosteta koulutukseen esimerkiksi sijoittamalla miljardia korkeakoulutuksen kassaan, ei pidetä huolta siitä, että ihmiset pääsevät töihin eikä varsinkaan oteta huomioon pienen ihmisen lyhyessä ajassa mullistunutta maailmaa, vaan entistä enemmän vahvistetaan tunkkaisia ja vanhahtaneita järjestelmiä ja tukirakenteita.

Vielä viime vuonna jokainen puolue oli sitä mieltä, että nyt on sosiaaliturvauudistuksen aika. Vielä viime vaaleissa jatkuva oppiminen ja korkeakoulujen rahoitus kiinnosti kaikkia. Vielä tänä syksynä on vakuuteltu, että työllisyyttä parannetaan, vaikka toimia ei vielä ole näköpiirissä. Kaikki halut tehdä uudistuksia on vaihtunut riitelyksi. Alussa mainitsemani visio, joltain osin nykytila, joka on täyttä totta jo nyt, ei hallituksen mielenmaisemaa liikuta.

Ennen saattoi hidastavien tahojen mielestä olla kaikki paremmin. Kivahan siellä Korpilammella on Kekkosen kunniaksi kilistellä. Se on kuitenkin tosiasia, että jos haluamme meidän, meidän lapsemme ja lastenlastemme elämän olevan onnellisia, meille ei saa riittää pelkkä vanhojen asioiden haikailu ja hiekalle huviloiden rakentelu.

Eelis Loikkanen
Kirjoittaja on 25-vuotias kokoomuslainen, joka harrastaa kaupunki- ja opiskelijapolitiikkaa Kokoomusopiskelijoiden liittohallituksessa 2019 ja työskentelee Kokoomuksen eduskuntaryhmässä viestinnän parissa.

Teksti on julkaistu aiemmin Kokoomusopiskelijoiden Näkökulmia Talouteen -pamfletissa, jonka voit lukea täältä.