Pitääkö vuoden 2018 presidentinvaalien demokratiasta olla huolissaan?

Ensimmäistä kertaa maamme historiassa tasavallan presidentiksi tuli valittua henkilö jo vaalin ensimmäisellä kierroksella 62,7 prosentin kannatuksella. Ja aina kun jotakin varsin ennennäkemätöntä pienessä maassamme tapahtuu, aiheuttaa se paljon mielipiteitä niin hyvässä kuin pahassa aina Hangosta Utsjoelle. Näin asioihin tuleekin suhtautua vapaassa länsimaisessa yhteiskunnassamme.

Ennen vaaleja ja niiden aikana puhuttiin paljon demokratian toimivuudesta ja uskottavuudesta, koska kansanliikkeen ehdokas Niinistöllä näytti olevan heti ehdokasasettelun varmistuttua ylivoimainen tuki takanaan uudelleen valintaa varten. Tammikuun neljäntenä sunnuntaina vuonna 2018 tämä ylivoima lopulta realisoitui. Mutta mitä yhden henkilön lähes 63 prosentin kannatus kertoo demokratian tilasta?

Haluaisinkin nyt käydä läpi muutaman seikan, jotka kannattaa pitää mielessä vuoden 2018 presidentinvaaleja analysoitaessa. Ensinnäkin demokratiassa on mahdollisuus käytännössä ihan millaiseen vaalitulokseen tahansa, koska kansalaisen ääni ehdokkaalle on loppupelissä täysin hänen omasta tahdostaan riippuvainen. Joten eiköhän Urho Kekkosen poikkeuslailla pidennetty istuma-aika presidenttinä ilman vaaleja käy paljon paremmin esimerkiksi demokratiavajeesta Niinistön kannatuksen sijasta.

Tarkemmin ajateltuna Sauli Niinistön uudelleen valintaa tasavallan presidentiksi voi pitää poikkeuksellisen demokraattisena tapahtumana. Niinistöä ei nimittäin asettanut ehdolle hänen kasvattipuolueensa kokoomus, vaan hän sai yli 156 000 äänivaltaisen tuen ikiomalle valitsijayhdistykselleen. Kansa äänesti Niinistön kohdalla ehdokasta, joka oli jo mittauttanut kelvollisuutensa presidentin tehtävään. Esimerkiksi Islannissa puolueet eivät koskaan aseta itselleen ehdokkaita presidentinvaaleihin, vaan jokainen ehdolle pyrkivä joutuu keräämään tuekseen oman kansanliikkeen.

Demokraattisten ja tasavaltaisten valtioiden yhteisössä on nähty aikaisemminkin presidentinvaaleja, joissa ehdokas on valittu suurella ääniosuudella ilman toista kierrosta. Liettuan nykyinen presidentti Dalia Grybauskaite valittiin ensimmäiselle presidenttikaudelleen jo ensimmäisellä kierroksella 68,2 prosentin äänisaaliilla vuonna 2009 seitsemän ehdokkaan joukosta. Itävallassa yksitoista vuotta aikaisemmin jatkokaudelle presidenttinä pyrkinyt Thomas Klestil tuli valituksi niin ikään ensimmäisellä kierroksella viiden ehdokkaan joukosta 63,4 prosentin kannatuksella. Niinistöä hieman huonommin menestyi Portugalissa vuonna 2011 uudelleen valittu presidentti Aníbal Cavaco Silva, joka sai kannatuksekseen 53 prosenttia ensimmäisellä kierroksella, jolloin äänestettäviä ehdokkaita oli yhteensä kuusi.

Jos jollain tasolla presidentin vaaleja halutaan parantaa demokraattisemmiksi, tulisi huomion keskittyä uudelleen valitun Niinistön kannatuksen sijasta vaalien äänestysprosenttiin, joka oli 69,9. Tuossa luvussa olisi mielestäni paljon parantamisen varaa ja se voisi olla reilusti yli 80 %, jos kansalaiset saataisiin vain paremmin aktivoiduiksi äänestämään. Etenkin nuoret voitaisiin aktivoida paremmin äänestämään, jos vaaleissa olisi käytössä helposti ja varmasti toimiva sähköinen äänestysjärjestelmä.

 

Konsta Nupponen
Kokoomusopiskelijoiden liittohallituksen jäsen