Vaurastuminen ei saa olla rikkaiden salaisuus

Katri syntyi kahden akateemisesti koulutetun pariskunnan esikoiseksi. Katrin isä oli valtio-opin maisteri ja äiti teekkari. Koti oli kaksikielinen isän ollessa suomenruotsalainen ja näin Katrikin kasvoi kahta kieltä sujuvasti puhuvaksi nuoreksi, josta epäilemättä oli hyötyä niin koulussa, kuin myöhemmin työelämässä. Perhe asui rauhallisella ja hyvämaineisella omakotitaloalueella, lähellä isovanhempua ja erilaisia palveluita.

Katrin perhettä kohtasi suuri suru, kun äiti kuoli vain hieman yli 50 vuotiaana liikenneonnettomuudessa. Tädeistä, sedistä, ystävistä, isovanhemmista ja sisaruksista koostuneella tukiverkolla oli valtaisa merkitys, jotta suru saattoi muuttaa muotoaan ja arki pystyi tasapainottumaan menetyksen myötä. Äidin kuoleman myötä Katri sai perinnön, jonka turvin hän saattoi ostaa ensiasuntonsa. Olihan hänelle jo vuosien ajan opetettu sijoittamisen ja säästämisen merkitystä ja kotoa akateemisesti koulutetuilta vanhemmilta opitut toimintamallit tekivät päätöksestä helpon. Omistusasunnon myötä oli vastavalmistuneena valtiotieteiden maisterina sujuvampaa säästää palkasta, jota vakituisista töistä itselleen ansaitsi.

Katri oli aina fyysisesti perusterve ja hän harrasti paljon nuorempana. Harrastuksien myötä hän solmi useita aikuisikään asti kestäneitä ystävyyssuhteita ja sai kokea niin onnistumisen, kuin pettymyksenkin tunteita kilpaillessaan eri lajeissa. Perhe oli hyvätuloinen ja he matkustivat paljon ympäri maailmaa. Jouluisin perhe teki pitkään jatkuneen perinteen mukaisesti matkan New Yorkiin ja kesäisin kierreltiin Eurooppaa. Jo kymmenvuotiaana Katri oli käynyt yli 20 maassa. Kotona kävi usein äidin ja isän ystäviä ja Katri pääsi jo pienestä pitäen käymään monipuolisia keskusteluja erilaisten ihmisten kanssa.

Kun Katri perusti perheen samassa tiedekunnassa opiskelleen miehen kanssa, olivat Katrin isä sekä hänen sisaruksensa usein apuna lastenhoidossa äidin ja isän käydessä töissä. Tämä mahdollisti niin uraan keskittymisen, kuin joustavan opiskelun työn ohessa. Saanakin syntyi perheensä esikoiseksi. Hänen äitinsä oli ollut jo pitkään kotiäitinä. Saanan isää ei juuri kotona näkynyt, sillä hän oli paljon pois tehdessään rakennusalan töitä eri puolilla Suomea. Se oli kuitenkin ainut työ. Sellainen, jota Saanan isä oli tehnyt peruskoulusta pois päästyään, eikä kouluttamattomalla jo keski-ikäisellä miehellä ollut työmarkkinoilla juuri kysyntää. Etenkään niin pienellä paikkakunnalla. Saanan äiti ja isä olivat kumpikin käyneet ainoastaan peruskoulun.

Isän poissaolo perheen arjesta ja kolmen lapsen kasvattaminen ilman tukiverkostoja uuvutti Saanan äitiä ja hänen alkoholinkäyttönsä lisääntyi tytön kasvaessa. Saanan oli astuttava pienistä lapsen kengistä isoihin saappaisiin jo varhain. Hän muistaa aamut, jolloin myöhästyi koulusta huolehdittuaan, ettei äiti varmasti ajaisi perheen vanhalla farmariautolla töihin. Ei äiti voinut ajaa.

Saana muistaa, kuinka hän yritti koulun joulujuhlassa hakea katseellaan omia vanhempiaan. Vanhemmat eivät koskaan olleet siellä. Saana muistaa, kuinka hän olisi kaivannut apua vanhemmiltaan koulutehtäviin. Isä ei ollut auttamassa, äiti ei kyennyt. Eivät aina edes osanneet. Saanalle kertyi paljon poissaoloja koulusta ja viikonloppuisin hän ei viihtynyt kotona, sillä siellä riideltiin. Äidin alkoholismi hävetti, eikä perheessä kukaan osannut oikein käsitellä asiaa. Kaikki tukahdutettiin. Jos joku harvoin jotain kysyi äitiin tai isään liittyen, Saana totesi kaiken olevan hyvin, eikä asiaa enää käsitelty. Häntä pelotti, sillä sosiaaliviranomaisethan hakisivat Saanan ja sisarukset pois. Niin hän ainakin luuli.

Pienemmille sisaruksilleen Saana teki ruokaa, mitä milloinkin kaapeista löytyi. Saana ei koskaan ollut käynyt ulkomailla ja ajoittaiset haaveet eri harrastuksista pirstaloituivat pitkiin välimatkoihin ja rahan puutteeseen. Ei heidän perheellään ollut varaa. Perheen luona kävi vain harvoin vieraita, eikä koulukavereita kehdannut enää tuoda kotiin. Saanan isä sairastui myöhemmin masennukseen ja oli pitkiä jaksoja sairaslomilla. Saana kärsi oppimisvaikeuksista ja koki paljon ahdistusoireita peruskoulun aikana.

Myöhemmin täysi-ikäistyttyään hän menetti myös luottotietonsa ja ajautui velkaongelmiin erilaisten pikalainoja tarjoavien firmojen kanssa. Kotoaan Saana ei koskaan oppinut talouden hallintaa- tai suunnittelua ja lopulta niukkuus ajoi hänet helposti saatavilla olevan rahan luo. Saana ajautui myöhemmin seuraan, jossa esiintyi paljon päihdeongelmia. Hän päätyi myös itse niin ympäristö- kuin perintötekijöidenkin vuoksi päihderiippuvaiseksi. Kierre syrjäytymiselle oli valmis.

Ihmisen vaurastumiseen ja menestykseen vaikuttaa merkittävästi aivan puhdas tuuri. Meistä kukaan ei voi valita sitä, minkälaiseen perheeseen tai elämäntilanteeseen synnymme. Emme voi estää meille läheisten sairastumista, emme edes omaamme. Emme kaikki saa auvoisia eväitä elämään kotoamme, emmekä pysty ennakoimaan eteen tulevia käänteitä tai mahdollisia vastoinkäymisiä. Vaurastuminen ei saa olla vain hyvätuloisten salaisuus, vaan sen tulisi olla jokaiselle ihmiselle mahdollista.

Meistä jokaisella tulisi olla saavutettavissa olevat edellytykset vaikuttaa omaan tulo- ja elintasoomme. Edellytyksiä tulevaisuudessa vaurastumiseen ja tasapainoiseen talouteen tulee tukea jo varhaisten vuosien aikana. On keskitettävä panostuksia varhaiskasvatukseen, jotta jokainen lapsi lähtökohdista huolimatta saisi hyvät eväät elämään. Suomalainen sosiaalihuolto tarvitsee riittävät resurssit monikirjavien sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisyyn. Meillä ei ole varaa rikkinäisiin lapsuuksiin, kadotettuihin nuoriin tai henkilökohtaisiin tragedioihin, joiden vaikutukset heijastuvat pitkälle aikuisuuteen saakka.

Toisen asteen opintoihin tarvitsemme nykyistä vahvempaa opinto-ohjausta sekä oppilashuoltoa. Ei riitä, että varmistamme peruskoulun päättäville nuorille jatko-opintopaikan, vaan on tärkeää, että heitä autetaan kaikin keinoin myös käymään koulua, pysymään opiskelupaikassaan ja etenemään opinnoissaan. Koulutuksella on ratkaiseva vaikutus sosioekonomiseen asemaan, terveyteen ja hyvinvointiin. Se muokkaa ihmisen tietoja, taitoja ja arvoja, sekä vaikuttaa työmarkkina- ja ammattiasemaan ja sitä kautta myös tulotasoon.

Suomen sosiaaliturva tulee uudistaa kokonaisvaltaisesti. Emme voi jatkuvasti paikkailla pieniä koloja ja lisätä erilaisia tulonsiirtoja. Sosiaaliturvan tulisi olla malliltaan kannustava ja siksi siinä tulisi näkyä myös vastikkeellisuuden elementtejä. Työn vastaanottamisen tulee olla aina ja kaikissa tilanteissa kannattavaa ja sosiaaliturvan tulisi trampoliinin lailla ponnahduttaa ihminen aina takaisin jaloilleen.

Matalapalkkaisen työn verotusta tulisi merkittävästi alentaa. Suomessa verotus ehkäisee poikkeuksellisen tehokkaasti tavallisten kansalaisten mahdollisuuksia vaurastua ja kerryttää varallisuutta, sillä palkkatulojen verotus on kansainvälisesti vertaillen ennätysmäisen ankaraa. Lisäksi kireä ansiotulon verotus nostaa kynnystä yrittäjyydellä vaurastumiseen, kun juuri yrittäjyyden tulisi olla kaikille mahdollinen tapa pyrkiä nostamaan elintasoaan sekä työllistämään muita.

Me tarvitsemme rohkeita uudistuksia sekä vahvaa liberaalia markkinataloutta. Mutta ennen kaikkea me tarvitsemme ihmislähtöistä politiikkaa, joka tukee ja luottaa yksilöön. Politiikkamme tulee kaikin mahdollisin keinoin edistää mahdollisuuksien tasa-arvoa, jotta myös Saanan kaltaiset ihmiset voisivat kiivetä elämässään mahdollisimman korkealle huolimatta siitä, minkälaisista lähtökohdista he tulevat.

Niina Hämäläinen
Kirjoittaja on 25-vuotias opiskelija, Kokoomusopiskelijoiden liittohallituksen jäsen ja työskentelee kansanedustajan avustajana

Teksti on julkaistu aiemmin Kokoomusopiskelijoiden Näkökulmia Talouteen -pamfletissa, jonka voit lukea täältä.