Kokoomusopiskelijat herättivät toimintansa Seinäjoella

Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunnan paikallisyhdistyskenttä laajentui Seinäjoelle 1.4.2015, kun toiminta herätettiin uudelleen Seinäjoen Kokoomusopiskelijoiden perustalle. Kokoomusopiskelijoiden Seinäjoen paikallisjärjestöstä käytetään vastaisuudessa nimitystä Lakeuden Kokoomusopiskelijat r.y.

Lakeuden Kokoomusopiskelijat valitsi yleisessä kokouksessaan yhdistyksen puheenjohtajaksi laihialaisen Esa Köykän (23). Varapuheenjohtajaksi kokous valitsi Seinäjokisen Matias Juupaluoman (21). Köykkä ja Juupaluoma ovat aiemmin toimineet mm. Kokoomuksen Nuorten Liiton piirihallituksessa ja opiskelijapolitiikassa.

Lisäksi hallitukseen tulivat valituksi Aku Autio, Tero Hautakangas, Hannes Leppäkangas, Heini Kuusisto ja Arttu Lahti.

– Yhdistyksen herättämistä on suunniteltu innolla vuoden alusta ja nyt viimein saatiin käyntiin, innostunut puheenjohtaja Köykkä linjaa.

– Ensimmäisenä vuotena keskitytään toiminnan vakiinnuttamiseen ja samanhenkisten opiskelijoiden yhdistämiseen.

Lakeuden Kokoomusopiskelijat pitää kotipaikkaansa Seinäjoella ja toimialueena on koko Etelä-Pohjanmaan maakunta. Yhdistyksen toiminta on suunnattu ensisijaisesti opiskelijoille ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun toimialueelle.

Lakeuden Kokoomusopiskelijat on nyt toinen Vaasan vaalipiirissä toimiva Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunnan jäsenyhdistys Vaasan Kampusporvareiden lisäksi.

Lisätiedot:

Esa Köykkä
puheenjohtaja / Lakeuden Kokoomusopiskelijat ry
040-541 4205
esamatti.koykka(at)gmail.com

Matias Juupaluoma
varapuheenjohtaja / Lakeuden Kokoomusopiskelijat ry
045-262 6436
matias.juupaluoma(at)hotmail.com

Kokoomusopiskelijat
Lakeuden Kokoomusopiskelijat Facebookissa
Lakeuden Kokoomusopiskelijat Twitterissä