Eero Heikkilä ehdolle Tuhatkunnan varapuheenjohtajaksi 2020-2021

Tampereen Kokoomusopiskelijat TYKO ry ilolla ja ylpeydellä esittää Eero Heikkilää Tuhatkunnan varapuheenjohtajaksi 2020-2021.

Eero Heikkilä on Tampereen Kokoomusopiskelijoiden pitkäaikainen toimija, joka on valtio-opin opiskeluiden ohella toiminut niin kampanjapäällikkönä eduskuntavaaleissa, kuin edustajiston jäsenenä Tampereen ylioppilaskunnassakin.

“Olen arvoliberaali kokoomuslainen, jonka itseisarvoja ovat rakkaus, totuus, rohkeus, vapaus ja vastuu.” Eero kuvailee itseään.

Eeron on Tampereen Kokoomusopiskelijoissa toiminut aktiivisesti niin yliopistojen, kuin ammattikorkeakoulun suuntaan ja tätä hän haluaa jatkaa myös varapuheenjohtajana.

“Haluaisin liiton varapuheenjohtajana tukea yhdistyksiä toimintansa kehittämisessä ja näkyvyyden lisäämisessä etenkin ammattikorkeakoulujen suuntaan, jotta liittomme olisi tukevasti läsnä duaalimallin molemmilla puolilla, ja olla osaltani elvyttämässä paikkareita esimerkiksi Kuopiossa. ”  Eero sanoo.

Eeron tekeminen on jättänyt vaikutuksen TYKOn toimijoihin.

“Eero on ollut TYKOn kivijalka, jonka ahkeruus, työteliäisyys ja innokkuus on jättänyt meidät muut sanattomiksi laskemattomia kertoja. Nämä kaikki ominaisuudet me haluamme viedä myös liittotasolle.” sanoo Tampereen Kokoomusopiskelijoiden hallituksen jäsen Niina Hämäläinen.

“Eero on henkilö, joka on paitsi todella asiantunteva ja viisas, myös todella helposti lähestyttävä, aito ja välittävä. Eeroa kuvaa hyvin määrätietoisuus, luontainen itsevarmuus yhdistettynä karismaan ja empatiaan” sanoo puolestaa Tampereen Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Neea Loimuvirta.

Eero tahtoo kirkastaa Kokoomusopiskelijoiden roolia yhteiskunnassa vaikuttavana poliittisena toimijana, jonka argumentointi perustuu toisten ihmisten kunnioitukseen ja tutkittuun tietoon.

“Meidän on oltava rohkeita sekä kyettävä päästämään irti huonoista käytännöistä ja vanhentuneista ajatuksista. Oikeistopopulismin ja sen vastuuttomien argumenttien noustessa euroopan- ja maailmanlaajuisesti meidän tulee olla osa vastavoimaa, joka luo vaihtoehdon vastakkainasettelulle, mustavalkoisuudelle ja asioiden yksinkertaistamiselle.” Eero korostaa.

Tuhatkunta ry:n uusi liittojohto valitaan liittokokouksessa 23.-24.11.2019.

Eero tyrkkyfaksi
Liitteenä myös ehdokasfaksi, josta voit lukea lisää Eerosta.