Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta tukee Sanni Grahn-Laasosta Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi

Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta on päättänyt tukea kansanedustaja Sanni Grahn-Laasosta (31) puolueen varapuheenjohtajaksi. Sanni ja Kokoomusopiskelijat jakavat yhteisen arvopohjan, jonka pohjalta Kokoomuksen puolueena tulee jatkossakin ponnistaa.
”Uskomme sivistykseen, inhimillisyyteen, avoimuuteen ja kansainvälisyyteen. Ajattelemme, että ihmisten tulisi kantaa enemmän vastuuta omasta elämästään, läheisistään ja tulevista sukupolvista.” kansanedustaja Grahn-Laasonen ja Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Daniel Lahti linjaavat.
Yhteiseksi päämääräksi nouseekin luontevasti kokoomuslaisen arvokeskustelun henkiin herättäminen.
”Kokoomus tarvitsee tekijää, jolla on kyky luoda puolueeseen uutta vauhtia ja tuoda esiin uuden kokoomussukupolven ajatukset Suomen tulevaisuudesta. En keksi Sannia parempaa henkilöä toimimaan varapuheenjohtajana, uudistaen Kokoomuksen arvopohjaa.”, ylistää puheenjohtaja Lahti.
Sanni on myös tehnyt valtavasti töitä puolueen eteen ensimmäisen kauden kansanedustajana. Tämä toiminta on vakuuttanut puolueväkeä ympäri maan. Kokoomusopiskelijat ovat vakuuttuneita tavasta, jolla Sanni on laittanut itsensä peliin puolueyhteisön puolesta, kiertänyt ja innostanut järjestökenttää keskusteluun ja toimintaan. Presidentinvaaleissa kiertäen Suomea Pahvi-Sauli kainalossa, kuntavaaleissa nostamassa Kokoomusta Forssassa neljänneltä sijalta ykköseksi sekä eurovaaleissa toimien Henna Virkkusen kampanjapäällikkönä. Valtakunnan politiikan aloitteellisuuden ohella nämä näytöt todistavat sitoutumisesta kenttätyöhön yhteisen puolueen hyväksi.
Kokoomuksen puoluekokous järjestetään Lahdessa 13.-15.6.2014. Kokouksessa valitaan Kokoomukselle uusi puheenjohtaja, kolme varapuheenjohtajaa sekä puoluevaltuuston puheenjohtaja.
 
Lisätietoja:
Daniel Lahti, [email protected],  p. 044 7760 773
Sanni Grahn-Laasonen, [email protected], p. 040 732 8340

Edellinen artikkeli
Kokoomusopiskelijoiden aloitteet Kokoomuksen puoluekokoukseen
Seuraava artikkeli
Kokoomusopiskelijat: Laittomien lakkojen vahingonkorvausvelvollisuus vastaamaan todellisia kansantaloudellisia menetyksiä