Oikeudenhoidon kriisi on pysäytettävä

Poliisi ei voi puuttua kaikkiin rikoksiin. Tiedossakin olevia rikoksia vanhenee, kun resurssit eivät riitä kaikkien tutkimiseen. Syyttäjät palavat loppuun eikä aika yksinkertaisesti riitä töiden hoitamiseen. Tuomioistuimissa käsittelyajat ovat valtavan pitkät. Riita-asioita ei toisinaan edes tuoda käsittelyyn korkeasta kuluriskistä johtuen. Vankiloissa on entistä vaarallisempaa. Oikeudenhoito on kriisissä.

Kokoomus on sitoutunut oikeudenhoidon resurssien turvaamiseen myös ensi vaalikaudella. Oikeudenhoitoon tulee kohdistaa merkittäviä lisäresursointeja. Lisäksi oikeudenhoidon sisällä tulee toteuttaa uudelleenjärjestelyä ja priorisointia tärkeimpien tehtävien varmistamiseksi. Tärkeää on, että koko oikeudenhoidon ketju poliisista ja syyttäjästä tuomioistuimiin sekä aina rikosseuraamuslaitokseen asti on riittävästi resursoitu.

“Oikeudenhoito on toimivan ja turvallisen yhteiskunnan kulmakivi. Suomen menestys riippuu täysin siitä, että maassamme on turvallista olla ja toimijat voivat luottaa oikeuksiensa olevan turvatut. Kuka investoisi Suomeen, jos omistusoikeudelle ei saisi turvaa tuomioistuimesta? Kannattaisiko tehdä töitä, jos ei voi luottaa saavansa ansionsa? Voivatko lapset yltää kasvaviin vaatimuksiin koulussa, jos he eivät luota olevansa turvassa? Oikeudenhoidon resurssit on turvattava” vaatii kokoomusopiskelijoiden varapuheenjohtaja Mikko Kanervo.

”Oikeudenhoito on yksi valtion tärkeimmistä ydintehtävistä. Miten on mahdollista, että korkean verotuksen Suomessa valtion keskeisimpiä ydintehtäviä ei kyetä turvaamaan? Marinin hallituksen suurimpia epäonnistumisia on ollut kyvyttömyys priorisoida julkisia menoja. Marinin kauden jäljiltä seuraavalla hallituksella on paluu perusasioiden ääreen. Oikeudenhoito, mukaan lukien poliisin resurssit, on laitettava prioriteettilistalla korkealle. Voimme lakata puhumasta hyvinvointivaltiosta, mikäli pian ei löydy poliittista tahtoa karsia vähemmän tärkeästä ydintehtävien rahoituksen turvaamiseksi” toteaa kokoomusopiskelijoiden liittohallituksen jäsen Lotta Aarto.

 

 

Lisätietoja:

Nea Nättinen, Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja

puh. 0409688001

[email protected]

Edellinen artikkeli
Tampereen Kokoomusopiskelijat: Yliopistomme suunta on väärä – Mari Wallsin tulee ymmärtää jättää tehtävänsä!
Seuraava artikkeli
Työharjoittelu ei saa jäädä rahasta kiinni