Työharjoittelu ei saa jäädä rahasta kiinni

Tälläkin hetkellä moni korkeakouluopiskelija pakertaa hakemusta työharjoitteluun. Yksi on saanut kutsun haastatteluun, toiselle on valmistunut kesän harjoittelupaikka ja kolmas joutuu nielemään pettymyksen karvaita kyyneliä, koska harjoittelupaikan edellyttämää harjoittelutukea ei yliopiston puolesta myönnetty tai sitä ei ole tarjolla lainkaan. Ei tukea, ei työtä.

Harjoittelussa kerrytetään äärimmäisen tärkeää työkokemusta sekä verkostoidutaan alan työnantajiin, ja harjoittelu onkin monen korkeakouluopiskelijan ensikosketus oman alan työelämään. Harjoittelu on useimmilla aloilla vapaaehtoinen, mutta oman alan käytännön työkokemus katsotaan niin arvokkaaksi, että varsin moni yliopisto-opiskelija haluaa sisällyttää harjoittelun tutkintoonsa. 

Yliopistojen käytännöt harjoittelutukien myöntämisessä vaihtelevat suuresti. Joissain yliopistoissa jokainen opiskelija saa tuen, kun taas osassa tukia myönnetään tietty määrä vuodessa ja niistä tapellaan verissäpäin. Sellaisiakin yliopistoja löytyy, joissa harjoittelutukea ei myönnetä lainkaan. Opiskelijoiden eriarvoiselle kohtelulle täytyy laittaa stoppi.

“On täysin käsittämätöntä, että harjoittelutukikäytännöt vaihtelevat yliopistojen välillä niin paljon. Miten on mahdollista, että kahdesta saman alan opiskelijasta ensimmäinen saa 1800 euron harjoittelutuen ja toinen ei saa mitään? Se ei ole millään tavalla kohtuullista”, jyrähtää Kokoomusopiskelijoiden varapuheenjohtaja Santeri Kirkkala

“Nykyiset, vaihtelevat käytännöt harjoittelutuen saamiseen eriarvoistavat opiskelijoita kohtuuttomasti. Niiden opiskelijoiden, jotka syystä tai toisesta jäivät ilman tarvittavaa harjoittelutukea, on usein huomattavasti vaikeampaa työllistyä oman alan töihin opintojen jälkeen. Yliopistoon hakiessaan harvat opiskelijat kuitenkaan huomaavat puntaroida yliopistojen tukikäytäntöjä, vaikka vaikutus työllistymismahdollisuuksiin voi tulevaisuudessa olla valtava”, summaa Kokoomusopiskelijoiden liittohallituksen jäsen Pinja Ahlqvist.

Yliopistojen rahoituksen perustuessa pääosin valtion rahoitukseen, on vaikeaa pitää erilaisista harjoittelutukikikäytännöistä kumpuavaa eriarvoisuutta perusteltuna. Edellytykseksi harjoittelutuen saamiseksi tulisi riittää tiedossa oleva työharjoittelupaikka, jolloin harjoitteluun pääseminen ei perustuisi tuen saamiseen ja palkkakysymykseen, vaan hakijan omaan osaamiseen.

 

Lisätietoa:

Nea Nättinen, Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja

puh. 0409688001

[email protected]

Edellinen artikkeli
Oikeudenhoidon kriisi on pysäytettävä
Seuraava artikkeli
Talvikorkeakoulu 2023