Rangaistukset kovenevat, mutta oikeus ei toteudu – Leena Meri, missä rikosten uhrien oikeudet?

Perussuomalaisten oikeusministeri Leena Meri julkaisi maanantaina 13. lokakuuta listan 23 toimenpiteestä, joilla kriminaalipolitiikkaa on kiristetty. Listan 23 toimesta peräti 18 keskittyy rangaistusten koventamiseen tai lainsäädännön porsaanreikien tukkimiseen. Perussuomalaisten kriminaalipolitiikasta puuttuu kuitenkin yksi keskeinen tekijä: oikeuslaitoksen riittävä resursointi. Kovemmat rangaistukset eivät auta, jos rikosasioita ei saada käsiteltyä kohtuullisessa ajassa. 

Oikeusministeri jättää listallaan mainitsematta, että hänen ministerikaudellaan oikeusministeriön hallinnonalalle kohdistuu noin 400 henkilötyövuoden vähennys. Esimerkiksi jo valmiiksi ruuhkautuneesta Syyttäjälaitoksesta ollaan vähentämässä 70 syyttäjää, ja koko Syyttäjälaitoksen henkilöstöä vähennetään 81 henkilötyövuodella. (HS 9.10.2026)

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Syyteharkinta hidastuu, rikosasioiden käsittelyajat pitenevät ja oikeuden toteutuminen viivästyy. Jäljelle jäävien virkamiesten työkuorma kasvaa, sillä rikosasiat eivät ole vähenemään päin ja käsipareja on jatkossa vähemmän. Suuri osa oikeushallinnon leikkauksista toteutetaan määräaikaisia virkasuhteita karsimalla. Määräaikaisuudet ovat usein opintojaan viimeistelevien ja vastavalmistuneiden juristien ensimmäisiä työpaikkoja, jolloin siirtymä opinnoista työelämään, esimerkiksi syyttäjän tai tuomarin uralle, viivästyy ja hankaloituu.

Perussuomalaisille kriminaalipolitiikka näyttääkin olevan ennen kaikkea kovien puheiden ja näyttävien toimenpidelistojen politiikkaa. Oikeusministerin tehtävä ei kuitenkaan ole ainoastaan esitellä ankarampia rangaistuksia vaan huolehtia siitä, että oikeusjärjestelmä pystyy myös panemaan ne täytäntöön.

Tuomioistuimet kärsivät jo nyt merkittävistä ruuhkista, jotka koskevat myös väkivalta- ja seksuaalirikoksia. Kun käsittelyajat venyvät, rikosten uhrit joutuvat elämään epävarmuudessa ja odottamaan oikeutta kuukausikaupalla, yhä useammin jopa huomattavasti pidempään. Tilanne on erityisen huolestuttava Uudenmaan käräjäoikeuksissa. Käräjäoikeuksien toimintakertomusten mukaan vuoden 2025 lopussa rikosasioiden keskimääräinen käsittelyaika oli Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa 8,7 kuukautta (lähde) ja Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa peräti 10,3 kuukautta (lähde). Samalla vireillä olevien rikosasioiden määrä kasvoi vuodesta 2024 vuoteen 2025 Itä-Uudellamaalla 11,9 prosenttia ja Länsi-Uudellamaalla 17,33 prosenttia.

Ottaen huomioon, että väkivaltarikokset lisääntyivät tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan alkuvuodesta noin 11,8 prosentilla (lähde), voidaankin olettaa, että sekä käsittelyaikojen että rikosasioiden määrä tulee kasvamaan vuonna 2026 vähintään yhtä paljon kuin aiempina vuosina.

Jos syyteharkinnan ja tuomioistuinkäsittelyn viiveet kasaantuvat, rikosasian käsittely voi kestää kokonaisuudessaan yli puolitoista vuotta vielä esitutkintaviranomaisen suorittaman esiselvityksen ja esitutkinnan jälkeen. Tämä on aivan liian pitkä aika odottaa oikeutta. Rikoksen uhrin näkökulmasta ei riitä, että rangaistuksia kiristetään paperilla, jos oikeudenkäynti viivästyy kohtuuttomasti, erityisesti, kun Suomi on jo saanut aiheesta lukuisia huomautuksia niin eurooppalaisilta kuin kotimaisiltakin laillisuusvalvojilta.

Kriminaalipolitiikan uskottavuus edellyttääkin paitsi rikosvastuun tiukkaa toteutumista myös sitä, että oikeuslaitoksella on resurssit tehdä työnsä. Resursseja tulee riittää rikosprosessin jokaiselle portaalle, jotta mistään instanssista ei muodostu ongelmallista pullonkaulaa. Perussuomalaiset ovat profiloituneet tiukan kriminaalipolitiikan puolustajina. Siksi on perusteltua kysyä, miten rangaistusten koventaminen vastaa kansalaisten oikeustajua, jos samaan aikaan oikeuden toteutuminen uhkaa hidastua entisestään.

Kovemmat rangaistukset ovat tyhjiä lupauksia, jos rikoksia ei ehditä käsitellä. Kokoomusopiskelijat vaatii, että rangaistusten kiristämisen rinnalla turvataan koko rikosprosessin toimivuus. Resurssit on mitoitettava koko ketjulle riittäviksi, jotta oikeuden toteutuminen ei viivästy.

Lisätiedot:
Nuutti Metsämäki
Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja
+358 45 231 9665
[email protected]

Edellinen artikkeli
Kieli joka ei tuota tiedettä on kuollut kieli!