Vaikka joululahjaksi tulikin risuja, ei se meitä lannista: Ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä vapaaehtoiseen jäsenyyteen 

Joulun kynnyksellä julkaistu selvityshenkilö Juha Viertolan tekemä selvitys ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä on kylmää kyytiä. Sen mukaan ylioppilaskuntien toiminta ja niiden lakisääteisten tehtävien hoitaminen turvataan parhaiten säilyttämällä ylioppilaskunnassa nykyinen pakkojäsenyys. Selvityksen valmistelussa on nimittäin jäänyt huomiotta keskeisiä näkökohtia, mikä heijastuu esimerkiksi siinä, että haastatteluissa näkyi vahvasti ylioppilaskuntien edustus, kun taas opiskelijakunnat olivat yhtä lukuun ottamatta jääneet haastattelematta. Tämä asettaa kyseenalaiseksi selvityksen kattavuuden ja puolueettomuuden.

“Nykyinen järjestelmä asettaa ylioppilaskunnat ja opiskelijakunnat räikeän epätasa-arvoiseen asemaan. Siinä missä opiskelijakunnat joutuvat aktiivisesti kehittämään toimintaansa ja osoittamaan konkreettista hyötyä jäsenilleen, ylioppilaskuntien rahoitus on taattu riippumatta siitä, kokevatko jäsenet saavansa vastinetta maksamilleen jäsenmaksuille. Ymmärrettävää on, että ylioppilaskunnat pitävät kynsin ja hampain kiinni eduistaan, mutta nykytilanne kaipaa uudistamista”, toteaa Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Henriina Rantala.

Selvityksessä vedottiin siihen, että vapaaehtoinen jäsenyys heikentäisi ylioppilaskuntien legitimiteettiä toimia opiskelijoiden edustajina ja vaarantaisi niiden riippumattomuuden. Tämä argumentti on kuitenkin ontuva, sillä yliopistojen hallintovaalit tarjoavat jo riittävän mekanismin opiskelijoiden demokraattiseen edustamiseen. Pakkojäsenyys ei ole vain tarpeeton, vaan myös yhdistymisvapauden vastainen käytäntö.

“Vapaaehtoinen jäsenyys ei ole uhka ylioppilaskuntien toiminnalle. Vapaaehtoinen jäsenyys tekisi toiminnasta mielekkäämpää ja uskottavampaa opiskelijoiden silmissä. Toiminnan rahoitus ja laatu eivät voi perustua pakkoon, vaan aidolle halulle osallistua ylioppilaskunnan toimintaan”, huomauttaa KD Nuorten puheenjohtaja Jere Tuononen

Vaikka tällä kertaa joululahjaksi tulikin risuja, ei se meitä lannista. Nykyisenä muotonaan ylioppilaskuntiin kuuluminen on menettänyt osan alkuperäisestä tarkoituksestaan, ja ylioppilaskuntien toiminta rönsyilee lakisääteisistä tehtävistään. Ei ole kenenkään etu pakottaa opiskelijoita kuulumaan niihin, vaan jäsenyyden tulisi olla vapaaehtoista ja perustua aitoon haluun osallistua ja tukea yhteistä toimintaa.

“Ammattikorkeakouluissa opiskelijat saavat jo nyt itse päättää opiskelijakuntaan liittymisestä. Se ei ole vaikeuttanut opiskelijoiden edunvalvontaa, vaan pikemminkin velvoittaa ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnat varmistamaan ja perustelemaan jäsenyyden hyöty opiskelijoille. Myöskään selvityksessä mainitut ’lakisääteiset tehtävät’ eivät voi olla painavin peruste jonkin yhdistyksen pakkojäsenyydelle tai muuten kaikilla työntekijöillä olisi pakkojäsenyys oman alansa ammattiliitossa. Onhan liittojen tehtävänä tietyn ryhmän edunvalvonta”, vertaa PS-Nuorison puheenjohtaja Lauri Laitinen.

 

Lisätietoja:

Henriina Rantala, Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja

[email protected]

0443501507

 

Jere Tuononen, KD Nuorten puheenjohtaja

[email protected]

 

Lauri Laitinen, PS-Nuorison puheenjohtaja

[email protected]

Edellinen artikkeli
Keskustelussa kulttuurileikkauksista ei nähdä metsää puilta
Seuraava artikkeli
Suomalainen ruokajärjestelmä ei ole kestävä