7 viikon edestä tasa-arvotekoja!

Kuluneen viikon olemme saaneet lukea puolustusministeri Antti Kaikkosen suurista tasa-arvoteoista, kun hän on jäämässä kotiin hoitamaan lapsia. Fakta on kuitenkin se, että ministerillä olisi mahdollisuus olla kotona lähes vuoden ajan vanhempainvapaalla, mutta päätyi seitsemään viikkoon. Aihe on noussut kansainvälisiin uutisotsikoihin saakka, ja Suomea ylistetään tasa-arvon mallimaana. Kokoomusopiskelijat tervehtivät ilolla miesministerin vastuunottamista, mutta eivät sulata tasa-arvohehkutusta, joka aiheen ympärillä pyörii.

“Kyllähän tämä näyttää todelliselta tasa-arvoteatterilta. Jos mahdollisuus olisi jäädä kotiin lähes vuodeksi, ei seitsemän viikkoa paljoa vaakakupissa paina. Työelämän tasa-arvo vaatii edelleen kunnianhimoisia tekoja ja aitoja roolimalleja. Arvostan ministeri Kaikkosta hyvin paljon, mutta itse pidin tätä keskustelun ympärillä pyörivää ylistystä lähinnä kiusallisena. Miksei suoraan oltaisi kotona vuoden ajan? Se olisi todellinen tasa-arvoteko”, jyrähtää kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Nea Nättinen

Kokoomusopiskelijat on jo pitkään ajanut eteenpäin edistyksellisempää perhevapaauudistusta ja kotihoidontuen poistoa. Suomalaiset työmarkkinat ovat edelleenkin valitettavan sukupuolittuneita ja suurin vastuu lastenhoidosta kasaantuu edelleenkin naisille. Kokoomusopiskelijat peräänkuuluttaa perhevapaauudistuksen korjausta tulevalla hallituskaudella, sen jääden Marinin hallituksen tekemänä räikeän vajaaksi. Työmarkkinoille tarvitaan aitoja suuria uudistuksia, ei mediaposeeraamista pienten pikavoittojen tavoittelussa.

 

Lisätietoa:

Nea Nättinen, Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja

puh. 0409688001

[email protected]

 

Edellinen artikkeli
Miksi Fifa polkee ihmisoikeuksia?
Seuraava artikkeli
Järjestöstartti 2023