Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan tulee ensi viikolla kuluneeksi kolme vuotta. Vaikka jokainen päivä sotaa on liikaa, ei rauhaa voida rakentaa hinnalla millä hyvänsä. Kokoomusopiskelijat painottaa, ettei suomettuminen ole ratkaisu Ukrainan tilanteeseen eikä Euroopan tule hyväksyä rauhaa, joka on saavutettu itsenäisen valtion suvereniteetin kustannuksella.
Venäjän ja Yhdysvaltojen on määrä neuvotella Ukrainan tulevaisuudesta ja rauhasta tänään Saudi-Arabiassa pidettävässä kokouksessa, jonne Ukrainaa ei ole kutsuttu. Tämä kertoo ajastamme paljon, eikä valitettavasti mitään hyvää. Ikään kuin olisimme palanneet kylmän sodan maailmaan, jossa suurvallat jakoivat etupiirejään ja päättivät itsevaltaisesti pienten valtioiden kohtalosta. Yhtä tunkkaiselta tuntuu ajatus siitä, että suomettuminen olisi Ukrainalle oikea tie eteenpäin.
Ukraina on suvereeni valtio, jolla on oikeus päättää omasta tulevaisuudestaan. Sen mahdollisuutta tavoitella tulevaisuudessa EU- tai Nato-jäsenyyttä ei tule rajoittaa rauhanneuvotteluissa. Olisi kestämätöntä palkita Venäjä raakalaismaisesta hyökkäyssodasta sille edullisella rauhansopimuksella. Jos Putin saa tahtonsa läpi Ukrainassa, mikä estäisi Venäjää toteuttamasta “erikoisoperaatioitaan” jatkossa muuallakin?
Se, millaisen roolin Eurooppa rauhanprosessissa ottaa, määrittää pitkälle paitsi oman kohtalomme myös sen, millaiseksi tulevaisuuden maailmanjärjestys muotoutuu. Pelissä on myös Euroopan uskottavuus.
“Euroopalla on nyt peiliin katsomisen paikka. Vaikka vannomme Ukrainan tukemisen nimeen, totuus on, että olemme tehneet aivan liian vähän. Olemme tukeneet Ukrainaa, jotta se ei häviäisi sotaa, mutta emme tarpeeksi, jotta sillä olisi ollut mahdollisuus voittaa se. Se, että rauhasta neuvotellaan nyt ilman Ukrainaa ja Eurooppaa, on pitkälti omaa syytämme”, Kokoomusopiskelijoiden liittohallituksen jäsen Carla Vesto toteaa.
Emme voi seurata hiljaa vierestä, kun Venäjä ja Yhdysvallat päättävät Ukrainan ja Euroopan asioista. Meidän on varmistettava, että olemme mukana neuvotteluissa ja pystymme antamaan Ukrainalle uskottavat turvatakuut tulevaisuutta varten. Meidän on myös ymmärrettävä, että liittolaisemme on muuttunut, emmekä voi sokeasti luottaa Yhdysvaltojen tukeen. Panostuksia Euroopan itsenäisen puolustuksen vahvistamiseksi tarvitaan kipeästi.
“On velvollisuutemme varmistaa, että Ukraina saa ansaitsemansa kestävän ja oikeudenmukaisen rauhan. Tämä vaatii paitsi sille osoitetun tuen lisäämistä, myös oman neuvotteluasemamme vahvistamista. Euroopan on viestittävä, että hyväksymme vain sellaisen rauhansopimuksen, joka on Ukrainan kannalta oikeudenmukainen, vaikka se tarkoittaisi Yhdysvaltojen ehdotuksen hylkäämistä”, Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Henriina Rantala painottaa.
Ukrainan on voitava luottaa tukeemme loppuun asti. Euroopan on lisättävä ase- ja ammustuotantoa sekä varmistettava, että tuki Ukrainalle jatkuu myös sodan päätyttyä. Tämä tarkoittaa myös valmiutta lähettää eurooppalaisia rauhanturvaajia Ukrainaan estääksemme Venäjän mahdolliset aggressiot tulevaisuudessa.
Kirjoittajat
Henriina Rantala, Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja
Carla Vesto, Kokoomusopiskelijoiden liittohallituksen jäsen
Lisätietoja:
Henriina Rantala, Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja
0443501507