Joonas Pulliainen Kokoomusopiskelijoiden uudeksi pääsihteeriksi

Joonas Pulliainen Kokoomusopiskelijoiden uudeksi pääsihteeriksi

Kokoomusopiskelijoiden uudeksi pääsihteeriksi on valittu Joonas Pulliainen. Pulliainen opiskelee viidettä vuotta maailmanpolitiikan tutkimusta Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Pulliaisella on aiempaa kokemusta muun muassa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksesta, Kokoomusopiskelijoiden liittohallituksesta sekä Kokoomuksen puoluevaltuustosta.

”Joonas tuntee Kokoomusopiskelijat kuin omat taskunsa ja hallitsee poliittisen järjestötoiminnan haasteet erinomaisesti. On mahtavaa, että Kokoomusopiskelijoilla on mahdollisuus saada innostunut ja uudistamishaluinen pääsihteeri meille töihin!” sanoo Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Jeremias Nurmela.

”On mahtavaa päästä tekemään täysipäiväisesti töitä kokoomuslaisen opiskelijaliikkeen
eteen. Odotan varsinkin työskentelemistä yhdessä paikallisjärjestöjemme kanssa sekä
tulevaa edustaijstovaalisyksyä. Kokoomus on ollut vahvassa noususuhdanteessa
opiskelijaliikkeessä. Tätä kehitystä haluan olla jatkamassa.” kertoo Joonas Pulliainen.

Kokoomusopiskelijoiden nykyinen pääsihteeri Petra Pieskä palaa maisteriopintojen pariin, uuden pääsihteerin aloittaessa tehtävässään 30.4.2021.

Lisätietoja:

Jeremias Nurmela, puheenjohtaja
+358 44 290 7595
jeremias.nurmela(at)kokoomusopiskelijat.fi

Joonas Pulliainen, pääsihteeri 30.4.2021 alkaen
+358 40 019 5093
joonas.pulliainen(at)kokoomusopiskelijat.fi