Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunnan liittohallitus on päättänyt esittää Jaakko Siréniä Suomen Ylioppilaskuntien liiton hallitukseen. Sirén on kuluneena vuotena toiminut Kokoomusopiskelijoiden liittohallituksen jäsenenä ja edellisenä vuonna toiminut puheenjohtajana Aallon Kokoomusopiskelijoissa. Lisäksi hän on kerryttänyt osaamistaan AYY:n edustajistossa, viimeisimpänä edustajiston varapuheenjohtajana.
“Kiitän Kokoomusopiskelijoita tästä suuresta luottamuksesta lähteä tavoittelemaan paikkaa SYL:n hallituksessa. Tartun tähän vastuuseen innolla, sillä näen liiton toiminnassa paljon mahdollisuuksia, mutta myös kehittämisen kohteita. SYL:n hallituksen jäsenenä haluaisin keskittyä vaikuttamistyön kauaskantoisuuteen, laadukkaaseen strategiatyöhön ja kompromissihakuisuuteen. SYL ei saa jäädä ainoastaan ikuiseen oppositioon, vaan yhteistyötä valtakunnan päättäjien kanssa tulee vaalia rakentavasti. Pääministeripuolueen edustajana koen vahvuudekseni toimia aktiivisena ja avoimena sillanrakentajana opiskelijoiden ja valtioneuvoston välillä”, Sirén pohtii.
Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Nea Nättinen iloitsee Sirénin lähdöstä mukaan hallituskisaan.
“Jaakossa yhdistyy kaikki ne piirteet, joita opiskelijapoliitikko tarvitsee. Visionäärinen työote ja ihmisläheinen luonne yhdistettynä laajaan substanssiosaamiseen, sekä jatkuvaan uteliaisuuteen ovat omiaan viemään häntä eteenpäin aivan valtakunnan politiikan keskiöön. Olen hyvin innoissani lähdössä kohti liittokokousta ja minulla on täysi luotto Jaakon osaamiseen ja mahdollisuuksiin toimia opiskelijoiden vahvana edunvalvojana aina SYL:n hallituksessa asti”, iloitsee puheenjohtaja Nättinen.
SYL:n liittokokous järjestetään 17.-18.11.2023 Tampereella.
Lisätietoa:
Nea Nättinen, Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja
puh. 0409688001
Jaakko Sirén, ehdokas
puh. 0440110612