KIRKKO JA VALTIO ON EROTETTAVA TOISISTAAN!

Kirkko ja valtio erotettava toisistaan!

Virallisesti valtionkirkko purettiin Suomessa vuonna 1870. Käytännön tasolla Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko nauttivat kuitenkin yhä lakisääteisestä erityisasemasta, joka antaa niille erilaiset oikeudet verrattuna muihin uskontokuntiin. Tämä on uskonnonvapauden näkökulmasta ongelmallista, koska valtio ei saisi suosia joitain uskontoja toisten kustannuksella. Valtio ja kirkko tulisikin Suomessa lopullisesti erottaa toisistaan. 

Sekä luterilaisella että ortodoksisella kirkolla on ollut oma vaikutusvaltainen roolinsa Suomen historiassa ja ne ovat sellaisenaan merkittävä osa suomalaista kulttuuriperintöä. Sinänsä ei ole yllättävää, että juuri ne ovat saavuttaneet ja pitäneet oman erityisasemansa, eikä niiden merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa tule tänä päivänäkään väheksyä. On kuitenkin katsottava tulevaisuuteen ja siihen, miten kirkon ja valtion välinen suhde tulee nähdä 2000-luvulla. 

Luterilainen kirkko itse määrittelee itsensä kansankirkoksi. Valtionkirkkojärjestelmän purkamisen myötä valtio ja kirkko ovat toimijoina erillisiä, ja kirkko pääsee päättämään itsenäisesti sisäisistä asioistaan. Evankelis-luterilainen ja ortodoksinen kirkko hoitavat lisäksi useita yhteiskunnallisia erityistehtäviä. Kirkolla on julkisoikeudellisena toimijana kyky tehdä oikeustoimia esimerkiksi avioliittoon vihkimisen muodossa. Esimerkiksi Ranskassa avioliitto on valtiollinen instituutio, jonka pari voi halutessaan vahvistaa oman uskontonsa mukaisessa seremoniassa. 

Tilastokeskus määrittelee toisaalta evankelis-luterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkon, ”siten kuin ne on määritelty kirkkolaissa ja ortodoksisesta kirkkokunnasta annetussa laissa”, valtionkirkoiksi. Uskonnon ja valtion suhde ei ole binäärinen, jossa on vain kaksi vaihtoehtoa: valtionkirkko sekä valtion ja kirkon ero. Laskentatavasta riippuen luku on siis eri, mutta karkeasti 73 itsenäistä valtiota on erottanut valtion ja kirkon/muut uskonnolliset instituutiot toisistaan. 

Suomen tulisi tehdä samoin. Suuri osa suomalaisista tunnustaa jotain muuta uskontoa, kuin evankelis-luterilaista tai ortodoksista kristinuskoa, tai ei vaihtoehtoisesti tunnusta mitään uskontoa. Valtio ei saa asettaa maassamme olevia vakaumuksia keskenään eriarvoiseen asemaan ja siten implikoida joidenkin uskonratkaisujen olevan suomalaisempia kuin toiset.

Lisätietoja:

Eero Heikkilä, varapuheenjohtaja
[email protected]