Onko opiskelijalla varaa lähteä ehdokkaaksi?

Toissapäivänä julkaistiin YLEn juttu eduskuntavaalien kampanjabudjeteista. Eduskuntaan viime vaalien jälkeen valittujen ehdokkaiden kampanjabudjetit olivat keskimäärin 38 000 euroa eli reilusti yli keskimääräisen suomalaisen vuosiansion. Onkin aiheellista kysyä, kenellä on varaa lähteä ehdokkaaksi?

Useat puolueet keräävät ehdokkailtaan tietyn suuruisen ehdokasmaksun, minkä lisäksi rahaa kuluu esimerkiksi näkyvyyden ostoon erilaisissa medioissa sekä jaettavan kampanjamateriaalin painattamiseen. Jos ei satu olemaan julkkis jo ennakkoon, näkyvyyden osto vaaleissa on käytännössä pakollista. Tämä asettaa ehdokkaat iän, ammatin ja puoluetaustan perusteella epätasa-arvoiseen asetelmaan. Eduskuntaan nouseekin keskimääräistä iäkkäämpää ja varakkaampaa porukkaa, ja tämä suunta saattaa olla vain kasvussa, samalla kun kampanjabudjetit vaali vaaleilta kasvavat.

Piirien tehtävänä on varmistaa nuorten ehdokkaiden edustavuus vaalilistoilla, sillä 18-30-vuotiaat muodostavat vajaan 20 % Suomen väestöstä. Ehdolle kysyminen ei kuitenkaan vielä riitä, vaan nuoren mielessä on monia kysymyksiä ennen ehdolle lähtemistä. Mistä saan tiimiläisiä, miten vaalirahaa kerätään, miten tukiyhdistys perustetaan?

Otimme tänä vuonna yhdessä muiden poliittisten opiskelija- ja nuorisojärjestöjen kanssa kantaa nuorten ehdokkaiden tukemiseen. Mielestämme puolueiden ehdokasmaksujen tulisi olla nuorille alhaisempia tai niitä ei tulisi kerätä ollenkaan. Lisäksi nuorille ehdokkaille tulee tarjota koulutusta ja muuta tukea ehdokkuuteen. Puolueiden nuoriso- ja opiskelijajärjestöt pitävät näistä yleensä onneksi kyllä huolen.

Paljon voi tehdä myös jokainen yksittäinen kansalainen tai puolueaktiivi. Auttaisinko tällä kertaa vaaleissa jotain uutta ja nuorta, joka ehkä tarvitsee apuani enemmän kuin se jo monta kautta istunut konkari? Laittaisinko tänä jouluna veronpalautus- tai joulukorttirahat jonkun nuoren ehdokkaan kampanjaan, jolle pienikin apu olisi varmasti suuri juttu? Päättäviin pöytiin tarvitaan eri ikäisiä ja eri taustaisia ihmisiä. Sinä voit vaikuttaa, kuuluuko ja näkyykö tulevien sukupolvien ääni kuinka vahvasti tulevassa eduskunnassa tai europarlamentissa.

Janika Takatalo

Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja