Onttoja lupauksia 23 toimenpiteen edestä?

Hallitus esitteli tänään tuoreen tiedonannon yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden ehkäisemiseksi suomalaisessa yhteiskunnassa. Tiedonanto itsessään on historiansa ensimmäinen ja sille on suuri kysyntä. Rasismi ja syrjintä ovat edelleen valitettavan näkyvää yhteiskunnassamme ja tämä näkyy niin työmarkkinoilla, asenteissa, kuin keskusteluilmapiirissäkin.

“Kesän tapahtumat ovat järkyttäneet monia ja useat ovat tunteneet syvää pettymyksen tunnetta. Pääministeri Orpon johdolla luotu tiedonanto tuli tarpeeseen, sillä yhteiskunta ei todellakaan ole valmis. Konkreettisia toimia tarvitaan ja tiedonanto sisältääkin lukuisia toimenpiteitä, joilla syrjimättömyyteen puututaan läpileikkaavasti” iloitsee Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Nea Nättinen.

Kokoomusopiskelijoissa ollaan kummasteltu suuresti oppositioleiristä kuulunutta huutoa konkretian puutteesta. Todellisuudessa tiedonanto sisältää yhteensä 23 aitoa toimenpidettä, joita myös Kokoomusopiskelijat ovat kannattaneet jo vuosien ajan. Konkreettisia tekoja yhdenvertaisuuden edistämiseksi ollaan tekemässä aina koulumaailmasta työmarkkinoille, unohtamatta urheilumaailmaa ja kansalaisjärjestöjä. Kokonaisuudessaan tiedonanto pyrkii operoimaan läpileikkaavasti jokaisella yhteiskunnan sektorilla.

“On hienoa nähdä, miten asiaan suhtaudutaan sen vaativalla vakavuudella. Pääministeri osoitti johtajuuttaan sovitellessa yhteen monia eri näkemyksiä ja saaden mustaa valkoiselle myös vaativissakin asioissa. Eihän tämä tiedonanto itsessään maailmaa korjaa eikä se ole täydellinen, mutta se on suuri askel kohti inhimillisempää, turvallisempaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. Nyt teot todeksi, näytetään mihin kokoomuksesta on!” päättää Nättinen.

 

Lisätietoa:

Nea Nättinen, Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja 

[email protected] 

Puh. 0409688001

Edellinen artikkeli
Tampereen Kokoomusopiskelijat: Avoin väylä ei ole “oikoreitti” opiskelupaikkaan – tutkinto-oikeus tulee voida ansaita eri tavoin
Seuraava artikkeli
Raatovaatteiden kiellon aika on nyt!