Pitkään odotettu translain uudistus on vihdoin ottanut nytkähtänyt eteenpäin ja edennyt eduskunnan käsittelyyn. Vaikka uudistus on hieno askel ihmisoikeuksien edistämisessä, uhkaa se kuitenkin jäädä vajaaksi. Kokoomusopiskelijat ovat huolissaan etenkin kolmannen juridisen sukupuolen puuttumisesta ja peräänkuuluttavat tämän lisäämistä lakiesitykseen. Lisäksi esitys ei edistä transnuorten oikeuksia, sillä se ei pura vaatimusta sukupuolta vaihtavan henkilön täysi-ikäisyydestä.
“Ihmisoikeudet tarvitsevat entistä laajempaa ja kovaäänisempää puolustamista. Me vaadimme entistä kunnianhimoisempia toimia, jotta translaki saataisiin päivitettyä aidosti vastaamaan 2020-luvun ihmiskäsitystä. Vaatimus täysi-ikäisyydestä on edelleen YK:n lasten oikeuksien vastainen ja Suomi on ikävä kyllä taas jäämässä kompuroimaan muiden pohjoismaiden jalkoihin. Onko Marinin hallitus oikeasti aidosti sitoutunut edistämään transihmisten oikeuksia?”, jyrähtää Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Nea Nättinen.
Euroopan komissiolta saadut huomautukset puutteellisesta lainsäädännöstä ovat suorastaan häpeällisiä. Kokoomusopiskelijat vaativat lakiuudistuksen epäkohtien korjaamista ihmisoikeuksien edistämiseksi.
Lisätietoa:
Nea Nättinen, Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja
puh. 0409688001
[email protected]