Karolin Kurvits ja Rudolf Jurvanen Kokoomusopiskelijoiden projektisuunnittelijoiksi

Kokoomusopiskelijoiden projektisuunnittelijoiksi syksylle 2025 on valittu Karolin Kurvits ja Rudolf Jurvanen. Helsingin yliopistossa metsätieteitä ensimmäistä vuotta opiskeleva Kurvits toimii syksyllä kokopäiväsenä projektisuunnittelijana ja Jyväskylässä kauppatieteiden maisteriksi opiskeleva Jurvanen toimii syksyllä osa-aikaisena projektisuunnittelijana.

“Ihan ensimmäiseksi haluan kiittää Kokoomusopiskelijoita, ja erityisesti liittohallitusta, mahdollisuudesta päästä mukaan työskentelemään tärkeässä tehtävässä! Opiskelijapolitiikassa käsittelemme korkeakouluissa monia keskeisiä ja ajankohtaisia teemoja. Elämme osin myös haastavia aikoja, mutta uskon vahvasti, että Kokoomusopiskelijat tulevat menestymään tulevissa vaaleissa. Pidän tärkeänä, että saamme vaalilistoillemme kokeneiden jäsenten rinnalle myös uusia ja innokkaita ehdokkaita.

Odotan syksyä suurella innolla ja olen iloinen siitä, että pääsen tapaamaan meidän huikeita ehdokkaita. Nähdään siis syksyllä vaalien merkeissä ja Kokoomusopiskelijoiden tapahtumissa.”, iloitsee Kurvits.

“Odotan innolla kokoomuslaisen opiskelijapolitiikan ytimessä työskentelyä. Toivottavasti saadaan mahdollisimman paljon yhteiskunnallisesti valveutuneita opiskelijoita mukaan tähtäämään edustajistoihin ympäri Suomen.”, täydentää Jurvanen.

Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Henriina Rantala kommentoi valintaa: Karolin ja Rudolf tuovat loistavan lisän vaalitiimiimme erinomaisilla ehdokashankinta- ja viestintätaidoillaan. Tämän vuoden vaalit ovat poikkeukselliset, sillä ne pidetään samaan aikaan kaikissa ylioppilas- ja opiskelijakunnissa. Olen varma, että uusien projektisuunnittelijoiden rautaisella osaamisella innostamme uusia tekijöitä opiskelijapolitiikan pariin niin ylioppilas- kuin opiskelijakunnissa. Odotan innolla tulevaa syksyä edustajistovaalien parissa!

Molemmat projektisuunnittelijat aloittavat työnsä 11.8.2025.

Lisätietoja:
Henriina Rantala, Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja
[email protected]
0443501507

Edellinen artikkeli
Suomalaiset EU-virkahenkilöt katoamassa – onko Suomi herännyt liian myöhään?
Seuraava artikkeli
Silmät auki Afrikkaan – Miksi seuraamme vierestä, kun Kiina kiristää otettaan Afrikasta?