Minulle Kokoomus on aina ollut älykkäiden reformien ja paremman huomisen puolue. Kokoomus on ollut aloitteellinen niin uudenlaisen mediaympäristön, vapaan ja kansainvälisen markkinatalouden, kuin yksilöiden välisen tasa-arvonkin suhteen. Kokoomus on ollut asiapuolue asiallisille ja kekseliäille ihmisille, joilla on ollut uskoa tulevaisuuteen. Kokoomuksessa on ollut nuoren ihmisen hyvä olla. Mikä nyt sitten närästää? Miksi toivotalkoista on tullut pakkotyötä?
Vuonna 2007 vaalivoittoon tarvittiin yksi aihetunniste ja yksi kuvitteellinen henkilöhahmo. #kokoomus ja Sari Sairaanhoitaja. Edes vuonna 2011 puolueet ja niiden toimijat eivät vielä joutuneet sosiaalisessa mediassa samanlaisten myllytysten ja julkisten ulostemyrskyjen kohteiksi kuin esimerkiksi nyt heinäkuussa 2016. Vuonna 2011 asia-argumenteilla oli vielä merkitystä, eikä somesta siinneitä salamaefektejä ja megailmiöitä, välitöntä vihanlietsontaa ja suoraa someaktivismia vielä pidetty puolueissa arkipäivänä.
Vuonna 2011 pärjäsi vähemmällä, riitti että vastasi aatteelliseen kysyntään ja jakoi kahvia minkä kerkesi. Somessa tarvittiin kaksi sanaa: “Hyvä #kokoomus!”. Kukaan ei taatusti tullut kyseenalaistamaan tai haastamaan, ja harva vielä edes hahmotti Twitterin ja muun sosiaalisen median tulevaisuutta välittömän vaikuttamisen ja suoran demokratian areenana. Tai toki moni osasi ennustaa, mutta kehitys ja muutosvauhti viestintäteknologian ja sosiaalisen median saralla on silti yllättänyt monet housut kintuissa.
Kuinka usein sinä olet nähnyt kokoomuslaisen käymässä kiivasta ja osallistuvaa keskustelua sosiaalisessa mediassa? Kuinka usein olet aidosti vakuuttunut tai ilahtunut kokoomuslaisesta someteosta?
#mukanaollaan, mutta missä?
Kuten todettua, vielä vuoden 2011 eduskuntavaaleissa riitti että oli puolipassiivisesti paikalla. Tuosta jäyhän apaattisesta läsnäolosta viestinnän ihmeellisessä maailmassa kokoomus ei ole tähän päivään menessä päässyt kovinkaan pitkälle. Vuonna 2016 ollaan vaan että #mukanaollaan, ilman että todellisuudessa edes tiedetään missä ollaan tai kenen kanssa. Puhumattakaan siitä että tiedettäisiin mihin ollaan menossa.
Sosiaalisen median vaikutuksen yksittäisen kansalaisen varsinaiseen äänestyspäätökseen on todettu vielä aivan viime vuosinakin olevan suhteellisen vähäinen. Vuoden 2011 eduskuntavaalit ja 2012 presidentinvaalit ovat toimineet tässä kehityksessä aallonmurtajina ja uudenlaisen kampanjakulttuurin ilmentäjinä. Vaalien ja äänestyskäyttäytymisen tiimoilta pääsemme kuitenkin kätevästi yhteen kokoomuksen perustavanlaatuisimmista ongelmista. Kokoomukselle kansanliikkeenä ja poliittisena puolueena on olemassa vain:
1) työtä
2) vaalityötä
Kokoomukselle sosiaalinen media on paikka, johon perustetaan toinen toistaan ryppyisempiä vaalitelttoja aina kansanvallan tilipäivien aikoihin. Kaikesta aina someviestinnästä väsyneisiin kahvitelttoihin ja puolueen sisäisiin koulutustilaisuuksiin paistaa läpi vain yksi asia. Vaalit. Toki puolueen tärkein tehtävä on saada mahdollisimman paljon ääniä, mutta niitä ei tänä päivänä enää valitettavasti ainoastaan teltoissa ja muikkumarkkinoilla taota. Lihaa luun ympärille kasvatetaan jossain aivan muualla, ja silti kokoomuksessa kieltäydytään ymmärtämästä esimerkiksi spontaanien kansanliikkeiden ja muiden postmodernien viestintä- ja vaikuttamisilmiöiden voimaa.
Viestintämoka with pride
Räikeimpänä esimerkkinä kokoomuslaisen viestinnän rappiosta toimii heinäkuun 2. päivänä juhlittu Helsinki pride. Tämän iloisen kansanjuhlan tiimoilta puolue ilman muuta tuuttasi sateenkaarilipun Facebook-seinälleen ja vannoi yhdenvertaisuuden nimeen. Paikalle kulkueeseen varsinaisia viestintätekoja tekemään saapuivat kuitenkin etunenässä vain me Kokoomusopiskelijat, Kansallinen sateenkaariryhmä, Helsingin paikallisjärjestön aktiiveja ja kansanedustaja Juhana Vartiainen. Minua henkilökohtaisesti näky sattui sieluun aivan vietävästi.
Mukana oltiin, mutta ei sitten oltu kuitenkaan. Joku neropatti karjaisi vielä reippaana että “onpa kivaa tehdä vaalityötä näin kesällä!” Tähän esimerkkiin kiteytyy mielestäni kokoomuksen perustavanlaatuisin ongelma tänä päivänä. Elämme aikaa, jona välittömän viestinnän, ajattelevien kansanjoukkojen ja spontaanien reaktioiden vaikutusvalta ja vetovoima lyö laudalta mitkä tahansa vaalit, eikä Kansallinen Kokoomus noudata viestinnässään edes sitä tärkeintä sääntöä. Kokoomuksessa ei eletä niinkuin opetetaan. Tämä kaikki sen lisäksi, että tasa-arvoa aktiivisesti muutoin edistävä puolue sivuuttaa vuoden vaikuttavimman yleisötapahtuman lähes täysin.
Apaattisten vaalitelttojen aika on ja tulee olemaan ohi. Vaalivoittoja ei enää tulla tekemään siten, että rakennetaan tyhjästä peltiseltä koliseva kampanja näteillä flyereilla ja päättymättömällä kahvitarjoilulla sysimustaa hallituskautta paikkaamaan. Vaalivoitot perustuvat tulevaisuudessa ihmisten kasvavan mediaälykkyyden ja some-aktivismin myötä entistä enemmän jatkuvaan, läpi vaalikauden kantavaan kanssakäymiseen, vuorovaikuttamiseen ja näkyvyyteen. Tätä näkyvyyttä ei tehdä yksin teltoista, se syntyy oivaltavasta ja osallistuvasta viestinnästä. Tämä on erityisen totta varsinkin silloin, kun puhutaan kokoomuksen pahimmista akilleen kantapäistä, eli nuorista ja korkeasti koulutetuista naisista. Kato on jo alkanut.
Olemme pian siinä tilanteessa, että kokoomukselle niin rakkaat kysyntä ja tarjonta eivät puolueiden välisillä viestintämarkkinoilla enää kohtaa. Jähmeä kokoomus-monoliitti roikkuu ehkä mukana, mutta suora vaikuttaminen, elämänmakuinen ja rohkea viestintä sekä konkreettiset teot meidän kaikkien arjessa jäävät tätä menoa puuttumaan. Laadukas, tavoittava ja vaikuttava viestintä kun ei ole populismia, vaan kansan palvelemista parhaimmillaan. #mukanaollaan, ihan oikeasti.
Emmi Venäläinen
Varapuheenjohtaja
Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunta