(Julkaistu Turun Sanomissa 7.8.2013)
Vasemmiston usein toistaman mantran mukaan 1990-luvun laman aikana julkinen sektori romutettiin leikkauksilla. Katsaus tilastoihin antaa asiasta täysin toisen kuvan.
Todellisuudessa julkisen sektorin menot yhtä suomalaista kohti laskettuna ovat yli kaksinkertaistuneet vuodesta 1990 vuoteen 2012 mennessä, ja julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteesta on nyt noin 56 prosenttia.
Suomi velkaantuu yhä kiihtyvään tahtiin ja arvioiden mukaan valtion velka ylittää 60 prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2015. Tämän seurauksena Suomi menettäisi AAA-luottoluokituksen ja korkomenomme kasvaisivat merkittävästi ajaen valtiontalouden yhä suurempiin vaikeuksiin.
Vuonna 1997 solmitussa kasvu- ja vakaussopimuksessa julkisen velan katoksi määriteltiin 60 prosenttia bkt:sta. Tätä ei suinkaan tehty huvin vuoksi. Kreikan esimerkki osoittaa, mitä pahimmillaan tapahtuu, jos talous päästetään retuperälle.
Massiivinen julkinen sektorimme luotiin suurimmaksi osaksi 1970- ja 80-lukujen mittaan, jolloin tilanne oli täysin toinen kuin nykyään. Suomi oli taitavalla ulkopolitiikalla onnistunut maksimoimaan taloudelliset etunsa. Samaan aikaan kun EFTAn liitännäisjäsenyyden kautta pidettiin portit auki Länsi-Euroopan markkinoille, pystyttiin toisaalla jatkamaan erittäin edullista idänkauppaa Neuvostoliiton kanssa.
Tämän lisäksi kasvua tuki erittäin edullinen väestörakenne, sillä huollettavia oli yhtä työtätekevää kohti huomattavasti vähemmän kuin nyt. Olennaista on ymmärtää, että talouskasvu mahdollisti julkisen sektorin laajentamisen, ei toisinpäin.
1990-luvun alun lamasta päästiin vielä kuiville ajankohtaan osuneen Nokian kansainvälisen nousun imussa. Nyt uutta Nokian kaltaista sampoa ei ole näköpiirissä, mutta valtion menot ovat kahdessakymmenessä vuodessa jatkaneet kasvuaan.
Pienen tytön isänä en halua joutua selittämään hänelle kahdenkymmenen vuoden päästä, miksi kasasimme hänelle lohduttoman velkataakan kannettavaksi. Velvollisuutemme on jättää maa sellaiseen kuntoon, että lapsillamme ja heidän lapsillaankin on mahdollisuudet elää vapaana ja onnellisena.
Hyvin hoidettu valtiontalous on köyhän paras turva, sillä rikkaat kyllä pärjäävät aina. Emme voi laittaa päätä pensaaseen ja vain toivoa parasta. Tarvitsemme menoleikkauksia nyt.
Vasemmiston usein toistaman mantran mukaan 1990-luvun laman aikana julkinen sektori romutettiin leikkauksilla. Katsaus tilastoihin antaa asiasta täysin toisen kuvan.
Todellisuudessa julkisen sektorin menot yhtä suomalaista kohti laskettuna ovat yli kaksinkertaistuneet vuodesta 1990 vuoteen 2012 mennessä, ja julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteesta on nyt noin 56 prosenttia.
Suomi velkaantuu yhä kiihtyvään tahtiin ja arvioiden mukaan valtion velka ylittää 60 prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2015. Tämän seurauksena Suomi menettäisi AAA-luottoluokituksen ja korkomenomme kasvaisivat merkittävästi ajaen valtiontalouden yhä suurempiin vaikeuksiin.
Vuonna 1997 solmitussa kasvu- ja vakaussopimuksessa julkisen velan katoksi määriteltiin 60 prosenttia bkt:sta. Tätä ei suinkaan tehty huvin vuoksi. Kreikan esimerkki osoittaa, mitä pahimmillaan tapahtuu, jos talous päästetään retuperälle.
Massiivinen julkinen sektorimme luotiin suurimmaksi osaksi 1970- ja 80-lukujen mittaan, jolloin tilanne oli täysin toinen kuin nykyään. Suomi oli taitavalla ulkopolitiikalla onnistunut maksimoimaan taloudelliset etunsa. Samaan aikaan kun EFTAn liitännäisjäsenyyden kautta pidettiin portit auki Länsi-Euroopan markkinoille, pystyttiin toisaalla jatkamaan erittäin edullista idänkauppaa Neuvostoliiton kanssa.
Tämän lisäksi kasvua tuki erittäin edullinen väestörakenne, sillä huollettavia oli yhtä työtätekevää kohti huomattavasti vähemmän kuin nyt. Olennaista on ymmärtää, että talouskasvu mahdollisti julkisen sektorin laajentamisen, ei toisinpäin.
1990-luvun alun lamasta päästiin vielä kuiville ajankohtaan osuneen Nokian kansainvälisen nousun imussa. Nyt uutta Nokian kaltaista sampoa ei ole näköpiirissä, mutta valtion menot ovat kahdessakymmenessä vuodessa jatkaneet kasvuaan.
Pienen tytön isänä en halua joutua selittämään hänelle kahdenkymmenen vuoden päästä, miksi kasasimme hänelle lohduttoman velkataakan kannettavaksi. Velvollisuutemme on jättää maa sellaiseen kuntoon, että lapsillamme ja heidän lapsillaankin on mahdollisuudet elää vapaana ja onnellisena.
Hyvin hoidettu valtiontalous on köyhän paras turva, sillä rikkaat kyllä pärjäävät aina. Emme voi laittaa päätä pensaaseen ja vain toivoa parasta. Tarvitsemme menoleikkauksia nyt.
Mikko Pousi,
Hallituksen jäsen,
Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta