Hallituksen leikkaukset tieteeseen ja tutkimukseen on tyrmättävä
Valtiovarainministeriö on tänään 13.8. julkaissut budjettiehdotuksena, jonka mukaan Suomen Akatemian kautta kanavoitavaa tutkimusrahaa pienennetään vuonna 2022 noin 40 miljoonan euron verran. Leikkausehdotus on syystäkin tyrmistyttänyt korkeakoulukenttää ja tutkijayhteisöä.
”Hallitus lupasi koulutukselle, tutkimukselle ja sivistykselle kunnianpalautuksen. Silti tieteeseen kohdistetaan 40 miljoonan euron leikkaukset. Tällä leikkauksella on murskaava vaikutus Suomen tiede- ja tutkimuskenttään. Olemme tyrmistyneitä hallituksen arvovalinnasta”, jyrähtää Kokoomusopiskelijoiden vt. puheenjohtaja Niina Hämäläinen.
Marinin hallitus on hallitusohjelmassaan luvannut tehdä mittavia panostuksia tiede-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan.
”Näin pienessä maassa ja kansainvälisen tieteen tason jatkuvasti kehittyessä on järkyttävää, että Marinin hallitus on päättänyt kohdistaa leikkauksia juuri tieteeseen ja tutkimukseen, jotka ovat Suomessa merkittävä voimavara ja kilpailutekijä. Leikkaus osuu myös koulutukseen, sillä laadukas tutkimus on koulutuksemme perusta”, Hämäläinen linjaa.
”Suomalainen osaaminen, tiede ja tutkimus eivät voi perustua siihen, kuinka paljon suomalaiset häviävät rahapeleissä. VM:n budjettiesitys on myös jälleen ristiriidassa maan hallituksen asettaman 4 % TKI-tavoitteen kanssa. Suomalainen tiede ja tutkimus ansaitsee parempaa, tätä emme voi hyväksyä”, Hämäläinen päättää.
Lisätietoja:
Niina Hämäläinen, vt. puheenjohtaja
0443028294
[email protected]