Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta vaatii pikaisella aikataululla Opetus- ja kulttuuriministeriöltä selvitystä siitä, miten korkeakoulujen pakkohaun ja opiskelijavalintauudistuksen muodostamat ongelmat aiotaan ratkaista.
Opiskelijavalintauudistus poistaisi mahdollisuuden siirtyä korkeakoulusta toiseen uuden haun kautta. Yhdistettynä pakkohakuun esitys vain ensisijaisen paikan tarjoamisesta johtaa pahimmassa tapauksessa nuoren loppuiäkseen alalle, joka ei vastaa tämän odotuksia. Esityksessä alan vaihtaminen on ylitsepääsemättömän vaikeaa. Ministeri Kiuru totesi maanantaina, että on liian aikaista käydä alanvaihtamiseen liittyvää sisältökeskustelua. Kokoomusopiskelijat pitää erikoisena ministerin tulkintaa, sillä nämä ongelmat olisi pitänyt ratkoa jo paljon ennen valintauudistusta.
– Kokoomusopiskelijat on nostanut valintauudistuksen ongelmat jo viime vuonna esiin keskusteluissaan silloisen opetusministerin esikunnan ja ministeriön kanssa. Uudistuksesta on tulossa todella katastrofaalinen. Ellei siirtymiin löydetä ratkaisua, esitys rankaisee ankarasti nuorta erehdyksestä opiskelupaikan valitsemisessa. Lisäksi uudistus nostaa opinto-ohjauksen vaatimukset sellaiselle tasolle, että sen saavuttaminen on villiä päiväunta unta ilman onnellista loppua, toteaa Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Akseli Hakala.
Kokoomusopiskelijat pitää outona, että keskustelu pyörii edelleen samojen asioiden ympärillä kuin vuosi sitten. Useiden tahojen valintauudistuksesta antama palaute vaikuttaa kantautuneen opetus- ja kulttuuriministeriössä kuuroille korville.
– Ovatko opiskelijat vain pelkkiä hallintoalamaisia, joiden tulee sopeutua byrokraattisiin järjestelmiin ilman sorasanoja? Me emme tähän suostu ja vaadimme ministeriltä ratkaisuja, jyrähtää puheenjohtaja Hakala.
Kokoomusopiskelijat ravistelee myös demariopiskelijoita ja sen puheenjohtajaa Anette Karlssonia heräämään ruususen unestaan ja tunnustamaan tosiasiat. Vaikka ministeriön vetovastuu onkin demarien hallinnassa, ei se tarkoita, ettei toiminnan epäkohdista voisi avoimesti puhua.
– Tämänpäiväisen haastattelun perusteella kollegani demariopiskelijoissa tuntuu elävän täysin eri ulottuvuudessa. Ongelmien ratkaisua ei voi ulkoistaa korkeakouluille autonomiakortin varjolla ja odottaa, että jotain tapahtuisi. Valintauudistuksen viivästymisestä jaan keskustalaisen kollegani näkemyksen ja pelkään, että OKM:stä saadaan sutta ja sekundaa, kun ongelmiin ei ole ajoissa tartuttu. Haastankin demarikollegani aitoon kriittiseen keskusteluun opiskelijavalintauudistuksesta ja sen ongelmista, päättää puheenjohtaja Hakala
Helsingissä 25.10.2013
Akseli Hakala
puheenjohtaja
Saku Jokisalo
pääsihteeri
lisätietoja:
puheenjohtaja Akseli Hakala, 044 7760 773 (akseli.hakala(a)kokoomusopiskeli.ccln002.cpn.fi)