Me nuoret joudumme hallituksen sekoilun kärsijöiksi

Suomen hallitus on osoittanut yhä uudelleen kykenemättömyytensä tehdä epämieluisia päätöksiä, vaan kuittaa jokaisen edes leikkaukselta etäisesti näyttävän päätöksen ottamalla uutta velkaa. ”Kaikkea kivaa kaikille” -politiikkaa ei kuitenkaan ole olemassakaan ja tämäkin lasku löytää lopulta maksajansa – meistä nuorista. Hallitus valitsee jokaisessa päätöksessään ja ratkaisussaan ”lyhyen pelin” ja nykyiset äänekkään eturyhmät sysäten samalla velkataakkaa meidän sukupolvellemme ja meidän jälkeemme tuleville, siis meille ja lapsillemme. Meille pohjustetaan yhä velkaantuneempaa yhteiskuntaa, joka joutuu kuittaamaan edeltäjiensä törttöilyjä.

Samalla yli puolet demarikansanedustajista (23) toimitti viime viikolla sosiaali- ja terveysministerille kirjallisen kysymyksen, jossa he kannattivat pienimpien työeläkkeiden nostoa eläkerahastojen tuotolla ja puoliväli-indeksiin siirtymisellä. Kysymys oli SDP:n omaa puoluekokouskantaa vastaan ja herätti ansaitusti närää jopa puolueen omissa nuorissa. Näitä lausuntoja, kuten leikkauksiakin, on kovan kohun seurauksena vedetty hieman takaisin, mutta niiden taustalla olevaa ajatusmaailmaa ne eivät muuta. Suomen eläkejärjestelmä on jo valmiiksi kriisissä, koska eläkemaksujen tasoa on väistämättä nostettava viimeistään 20 – 25 vuoden päästä. Hyvin todennäköistä siis on, että oma sukupolvemme tulee suorittamaan yhä suurempia maksuja joutuen elämään samalla epävarmuudessa siitä, tuleeko itse jäämään vaille kyseisen järjestelmän antamaa turvaa.

Eläketurvakeskuksen tutkimuksen (07/2020) mukaan 25–34-vuotiaista eläkejärjestelmään luottaa 57 prosenttia, mutta omaa luottamustaan mielipiteensä kertoneista ei ilmaise jopa 34 prosenttia. Vastaavat luvut ovat 65-67-vuotiaissa 79 ja 14. Lypsämällä jo valmiiksi horjuvan järjestelmän tulevaisuutta nykyisten eläkkeensaajien hyväksi lisätään aiheellista pelkoa siitä, että nuorille jää tästä pelistä luu käteen. Demarit haluaisivat eläkejärjestelmän toimivan kuten pyramidihuijaus, jossa ensin tulleille jää hyötyjän ja myöhemmin saapuneille hyödyllisen hölmön osa. 

Avainministerien nuoren iän ei kannatakaan antaa hämätä – tämän hallituksen katse on tulevaisuuden sijaan tiukasti nykyhetkessä ja jopa menneisyydessä. Nuorisomyönteistä hallitusta saamme odottaa ensi eduskuntavaalien yli. 

Eero Heikkilä, Kokoomusopiskelijoiden varapuheenjohtaja
[email protected]

Edellinen artikkeli
Lukeeko hallitus omista päätöksistään nykyään Twitteristä?
Seuraava artikkeli
Miehiä syrjivä ja naisia väheksyvä asevelvollisuus on yhteiskuntamme häpeätahra