Kokoomusopiskelijoiden LVII. liittokokous: Toinen korkeakoulututkinto muutettava maksulliseksi

Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunta ry:n 57. liittokokous on asettunut kannattamaan toisen samantasoisen korkeakoulututkinnon maksullisuutta. Liittokokous hyväksyi kirjauksen osaksi tavoiteohjelmaansa vuosille 2024-2025.

Kokoomusopiskelijoiden liittokokouksen mukaan aloituspaikat tulee kohdentaa lähtökohtaisesti ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. Korkeakoulutuspaikkojen kohdentuminen laajemmin ensimmäistä opiskelupaikkaa hakeville mahdollistaa korkeakoulutusasteen nostamisen kohti yleisesti tavoiteltua 50 prosentin tasoa.

“Hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuus on nyt vaakalaudalla ja on aivan oikeutettua kysyä, mihin yhteisiä varojamme käytetään. Tulevien vuosien aikana kaikki keinot valtiontalouden tasapainottamiseksi tulee olla pöydällä eikä mitään toimenpiteitä voida jättää harkitsematta”, liittohallituksen jäsen Lotta Aarto toteaa.

Suomi on viimeisen vuosikymmenen aikana romahtanut väestön korkeakoulutustasossa kansainvälisessä vertailussa keskitason alapuolelle.

“Ilman selkeää politiikkamuutosta tulemme vajoamaan yhä kauemmas kansainvälisistä verrokeistamme. Kysymys kuuluukin, miksi kustannamme hyvätuloisille useita arvokkaita korkeakoulututkintoja kerta toisensa jälkeen?  Rikkaat juristit eivät tarvitse harrastustoiminnakseen tekemiään toisia tutkintoja ilmaiseksi “, linjaa puheenjohtaja Nea Nättinen.

“Opiskelupaikkoja kasautuu tällä hetkellä kohtuuton määrä jo korkeakoulupaikan omaaville. Etenkin hakupainealoilla toisen tutkinnon maksullisuus parantaisi ensikertalaisten mahdollisuutta saada ensimmäinen opiskelupaikka. Osaamisen kehittäminen ensimmäisen tutkinnon jälkeen tulee olla investointi yksilöltä tai työnantajalta, ei yhteiskunnalta”, jyrähtää liiton varapuheenjohtaja Santeri Kirkkala.

Liittokokous painottaa, että toisen tutkinnon lukukausimaksut eivät kohdistuisi työvoimapulasta kärsiville aloille. Kokoomusopiskelijat haluavat uudistuksessa taata osaavan työvoiman riittävyyden välttämättömien palveluiden takaamiseksi.

“Monet suomalaiset alat kärsivät tällä hetkellä työvoimapulasta ja siksi on tärkeää, että uudistusta laadittaessa huomioidaan yhteiskunnan koulutukselliset erityistarpeet. Muun muassa sosiaali- ja terveyspuolen työvoimapula-alojen tutkinnot on tärkeää pitää maksuttomina”, liittohallituksen jäsen Henriina Rantala päättää. 

 

Lisätietoja:

Nea Nättinen, Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja

puh. 0409688001

[email protected]

Edellinen artikkeli
Kokoomus nosti ehdokasmääräänsä edustajistovaaleissa!
Seuraava artikkeli
Kokoomusopiskelijoiden johtoon Henriina Rantala